Skip to main content

Kosken taloasia otti askeleen

Työväentalo odottaa mäellään, mitä tuleman pitää.Kosken asemalla otettiin askel sen hyväksi, että Vihiniemen työväentalo saisi uuden omistajan.
Talon omistava työväenyhdistys Riento sai koolle riittävän määrän jäseniä ja teki osaltaan viime viikolla päätöksen siitä, että talosta luovutaan.  Asia on ollut puheena jo viime vuodesta lähtien.
Seuraavaksi päätös lähtee allekirjoituskierrokselle piirijärjestöön.
– Tuskin siellä tulee enää mitään halua saada taloa piirille, miettii Riennon Mirja Lindström.
Työväenyhdistys tähdentää, että yksi peruste talosta luopumiseen on se, että se on ollut käytännössä yhden ihmisen harteilla pitkään.
Uusi haltija olisi Kosken kyläyhdistys.  Puheenjohtaja Saara Kemppainen ottaa Riennon päätökseen kantaa vielä varovasti.
– Lopullista päätöstähän ei vielä ole.
Yhdistykselle kyseessä on haaste, jos talon omistajuus vaihtuu. Työväenyhdistyksen päätös on, että kauppahintaa talolla ei ole, mutta ostaja vastaa kauppaan liittyvistä kuluista kuten lainhuudatuksesta. Tämän päälle tulee luonnollisesti koko joukko muita kuluja kuten vakuutukset, sähköt, tiemaksut, nuohoukset ja niin edelleen.
– Tämä on yhdistykselle varainkeruun suhteen ensimmäinen voimainkoitos, Kemppainen miettii.
Hän toteaa, että kylällä on ollut toimelias ilmapiiri talon suhteen.
–  On ollut paljon toiveita ja ajatuksia.

Jaa artikkeli: