Salo aikoo sulkea Särkisalossa sijaitsevan Klippulan kesäsiirtolan ensi vuonna.
Lakkautus on osa kaupungin ensi vuoden talousarvioesitystä.
Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko esitteli talousarvioehdotuksensa keskiviikkona.
Eteläisessä Salossa aiotaan Klippulan lisäksi luopua Naarjärven saunan lämmityksestä. Kiskon hammashoitolan sulkeminen on myös mukana leikkauslistoilla edelleen.
Vastaavasti Särkisalokodin muutostöihin tarvittavat 300 000 euroa ovat edelleen mukana kaupunginjohtajan budjettiesityksessä.
Salo tekee ensi vuonna noin 10, 2 miljoonaa alijäämäisen talousarvion. Noin kahtasataa työntekijää koskevat yt-neuvottelut aloitetaan tammikuussa. Ensi vuoden puolelle venyy myös koulutyöryhmän selvitys.
Perniön lukio on edelleen turvassa, sanoo sivistystoimen toimialajohtaja Petri Moilanen.
– Siihen saamme pienen lukion valtionavustusta 250 000 euroa ja sillä se pyörii.