Skip to main content

Kiusaaja potkii itseään nilkkaan

Jarppi Leppälä veti nimikirjoituksensa julisteeseen, joka muistuttaa, että tässä luokassa ei kiusata.  Joka luokka sai omansa.HP ottaa tyhjän paperiarkin, rutistaa sen ja polkee vielä maassa littaan. Nostaa arkin, availee sitä mutta käyttöön siitä ei enää ole.
Samoin saattaa käydä koulukiusatulle; kiusaaja voi aiheuttaa uhrilleen pysyvät vauriot.
–Kiusaamisen vastustaminen on se ainoa asia, mistä Duudsonit puhuvat aivan vakavissaan, tähdentää Jarppi.

Hannu ”HP” Parviainen ja Jarno ”Jarppi” Leppälä ovat puolet Duudsoneista ja vierailivat Perniön Kirkonkylän koulussa eilen. Yllätyskeikan aiheena olivat kiusaaminen ja toisaalta unelmat.  Yksi muistutus oli se, että kiusaaja potkaisee itseään nilkkaan: kiusaaminen voi tulla vastaan myöhemmin elämässä.
–Juuri nyt tässä samassa tilassa voi olla joku, joka myöhemmin estää unelmienne toteutumisen, HP muistutti.
–Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa voi yrittää tulla toimeen. Se loiventaa kummasti elon mutkia.

Duudsonien porukassa kokemusta on kiusattuna olemisesta ja kiusaamisesta. Jäsenistä Jukka haki itselleen paikkaa uudessa koulussa kiusaamalla, toista Jarnoa eli Laasalaa taas härnättiin.
–Jukka tuli sitten järkiinsä ja kävi pyytämässä anteeksi, muisteli Jarppi.
–Jarnolta taas tulevat kiusaajat tänä päivänä pyytämään nimikirjoituksia. Suomi on aika pieni maa.
–Mutta niin iso asia kiusaaminen on, että kun muutama vuosi sitten puhuimme, että haluaisimme alkaa puhua kiusaamista vastaan, Jarno herkistyi itkuun, kertoi Leppälä.

Duudsonien tarina on kasvanut pienestä; poikajoukko videoi aikanaan esimerkiksi skeitti- ja pyörätemppujaan. Haave tv-ohjelmasta muuttui todeksi lähes vahingossa Laasalan tarjottua ideaa tv-kanavalle. Kouluissa Duudsonit puhuvat myös unelmien tavoittelun ja työnteon puolesta.
–Joku voi nousta esiin ihan yliyön ilmiönä, mutta 99 prosenttia on sitä, että tehdään pitkään työtä jonkun asian eteen, Leppälä muistutti.

Jaa artikkeli: