Skip to main content

Kiskolaiset saavat onnitella itseään uudesta kirjastosta

Koululaisten matka kirjastoon piteni parisataa metriä, nyt pitää ylittää piha.  Jesse Holm ja Jaakko Jyllilä valitsivat lainaan sarjakuvia.Valoisa, avara, ja kirjojakin selvästi enemmän kuin ennen.
Muun muassa näin on kehuttu Kiskon uutta kirjastoa.
–  Minua on tultu onnittelemaan uudesta paikasta, mutta olen sanonut että onnitelkaa itseänne. Asiakkaillehan tämä on tarkoitettu,  muistuttaa kirjastosihteeri Anna Schauman.

Kirjasto avasi ovensa jo joulun alla, muuton ollessa vielä kesken. Viime viikolla oltiin loppusuoralla; viimeisiä kalusteita tuotiin sisään perjantaina ja osa lastenkirjoista oli vielä laatikoissa.  

Muuttoon liittyy paljon pientä muistettavaa, perjantaina metsästettiin muun muassa pyörätelinettä pihaan.
Kirjasto on nyt Kiskolan saneeratussa salissa.  Neliöitä on runsaat parisataa, enemmän kuin aiemmin.  Eräs asiakkaista oli ihmetellyt, mistä kirjapaljous uuteen kirjastoon on löytynyt.  Tosiasia on, että kirjoja on jopa vähennetty muutamalla sadalla, uusilla  hyllyillä kirjat vaan pääsevät paremmin esiin.   Tila on myös muunneltavissa.

Jaa artikkeli: