Perniön keskustan ilme ja olemus muuttuvat tulevaisuudessa.
Suur-Seudun Osuuskauppa kertoi viime viikolla päätöksestään satsata seuraavaksi Perniöön: kantatien tuntumaan nousevat tulevaisuudessa S-ryhmän uusi päivittäistavarakauppa ja rautakauppa. Hyvin samankaltaiset investoinnit on tehty aiemmin muun muassa Kemiöön.
Perniön ja Kemiön keskustoilla onkin kehityksessään paljon yhteistä. Nimensä mukaan kumpikin on aikanaan alkanut kasvaa kirkon ympärille, silloisen maantien varteen. Sen jälkeen on rakennettu uusi maantie ja rakentaminen on alkanut ohjautua sitä kohti ja jopa sen yli. Vastaavia esimerkkejä voi löytää eri puolilta Suomea.
S-ryhmän panostus luo omalla tavallaan tulevaisuudenuskoa kaikkien huonojen uutisten jälkeen. Tietystikään kyse ei ole vain siitä, että seudun ostovoimaan uskotaan, vaan myös siitä että uudella liikepaikalla voidaan tavoittaa esimerkiksi mökkiliikenne entistä paremmin.
Perniön palveluvalikoimaan uusi kokonaisuus tuo jotain lisää, mutta samalla se melkeinpä pakottaa esimerkiksi päivittäistavarakaupan ja puutarha-alan muut toimijat haastamaan S-ryhmää jollain erityisominaisuudella. Uuden tulokkaan ei tarvitse tarkoittaa muiden näivettymistä.
Parasta olisi, jos uusi kaupan keskittymä saisi liikenteen koukkaamaan syvemmällekin kirkonkylään.
Kova isku rannikolle
Siinä, missä viikko on tuonut pieniä valonpilkahduksiakin, tuli tiistaina jälleen iso huono uutinen, kun julkisuuteen tuli että Taalintehtaalla ja Koverharissa toimiva FN-Steel on jättänyt konkurssihakemuksen.
Pahimmillaan tieto tarkoittaa satoja uusia työttömiä, parhaimmillaan löytyy jokin keino työpaikkojen säilyttämiseksi ja toiminnan jatkamiseksi. Osaamisesta ja perinteistä ei jää puuttumaan, vaikka viime mainittu ei sinällään elätäkään. Erinomainen tilanne olisi, jos toiminnalle löytyisi ostaja, joka kehittäisi sitä systemaattisesti.
Yhtä lailla kyseessä on erittäin tiukka paikka läntiselle Uusimaalle ja etenkin Hangolle, joka on viime vuosina paininut talousvaikeuksien parissa ja on hyvin riippuvainen omistamastaan satamasta.