Sääennuste viikonlopulle on juuri sellainen, mitä kurkunviljelijä nyt toivoo.
–Yöpakkasia ei saisi tulla, eikä hallaakaan. Lämmintä saisi olla, toivoo perniöläinen Juha Vainio.
–Ja tuuli on istutettaessa paha, lisää Marianne Vainio.
Tilalla on alkamassa 32. vuosi kurkunviljelyä, ja vaikka kevään säistä lumisateineen ja koleine öineen on puhuttu paljon, eivät olot viljelijän silmään sittenkään ole olleet kovin poikkeavat.
–On näitä keväitä pitkässä juoksussa, Juha Vainio tiivistää.
Marianne Vainio toteaa, että koleudesta huolimatta kasvihuoneessa tekeytyvät taimet ovat tänä keväänä saaneet auringonvaloakin riittävästi.
Taimista osa oli eilen jo käytännöllisesti katsoen istutukseen valmiin kokoisia ja osa viittä vaille valmiita: tarkoituksena on aloittaa kurkun istutus viikonloppuna.
–Kahdeskymmenes päivä on ollut istutuspäivä, plus miinus kolme päivää, Marianne Vainio toteaa.
Taimet kasvavat kasvihuoneessa kahdesta ja puolesta viikosta kolmeen viikkoa.
–Se on ollut vuosien aikana suurin muutos. Ennen laitettiin siemen suoraan maahan, muovi päälle ja sen alta sitten piti löytyä taimi, Marianne Vainio naurahtaa.
Kovempia sateita Juha Vainio ei toivo kenenkään puolesta.
–Jos maa kuorettuu, se on huono kaikille niille kasveille, jotka juuri nyt ovat tulossa näkyviin.
Perniön kolmelta kurkkutilalta avomaankurkut lähtevät samaan paikkaan, Vantaalle Myrttisen suola- ja maustekurkkujen raaka-aineeksi.