Skip to main content

Salon kaupunginhallitus otti maanantaina aikalisän sopeuttamissuunnitelman käsittelyssä.  Asiaan halutaan joitain lisätarkennuksia, joten koko pykälä poistettiin esityslistalta.

Tämä toki on oikein, tarkoitus ei voi olla että päätöksiä tehdään väärien tai vajavaisten tietojen varassa.  Toisaalta painaa päälle aikataulu;  päätöksiä pitäisi nuijia kiinni varsin pian.

Huolellinenkaan esivalmistelu ei toisaalta takaa, että päätökset syntyisivät rivakasti.   Etenkin pienet, myös rahallisesti pienet, asiat voivat puhuttaa päättäjiä pitkään. Riskinä on, että tällöin talousvaikutuksiltaan isoihin, joskin tietyllä tavalla hahmottomiin asioihin ei puututa.

Usein pienet, muutaman tuhannen euron menot, liittyvät juuri kuntalaisille läheisimpiin, arkisiin palveluihin.  Tässä kohdassa keskustelu yleensä repeääkin kahteen leiriin; toisaalla ovat ne, jotka niistäisivät viimeisetkin tuhateuroiset kulumasta, toisaalla ne, jotka toteavat että muutamalla tuhannella pyörivä rantasauna ei ole edes lakkauttamiskeskustelun väärti asia, jos satojatuhansia piti leikata.

Kaupungin talous ei toivu rantauimakouluja lakkauttamalla tai vähentämällä kouluruokailussa lihapullien määrää.   Totta on sekin, että pitkän päälle tulee säästöjä vain, jos joku asia saa edelleen maksaa jotain.  Tämä perustelu pätee etenkin sosiaali- ja terveyspuolella: esimerkiksi ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon kuluva raha alkaa jossain vaiheeessa tuoda myös säästöä.

Leikkauslistat ovat perinteinen tapa yrittää suitsia taloutta, ja tavallisessa tilanteessa eli vähän laihempina vuosina, ne ovatkin varmasti toimiva keino.  Salossa alijäämä on kuitenkin siksi massivista luokkaa, että yksin säästöjä listaamalla tarvittavaa summaa voi olla vaikea saada kokoon.

Jotain toivoa voi pistää organisaatiouudistukseen, joka toisi esitetyssä muodossaan yhden apulaiskaupunginjohtajan vastaamaan hyvinvointipalveluiksi nimetystä kaupungin sektorista.

Virkaan nousevan henkilön osa ei tule olemaan helppo;   apulaiskaupunginjohtajan alla tulisi olemaan varsin iso siivu kaupungin rahoista.  Jos toisaalta yksi ongelma on parhaillaan siinä, että toimialueet eivät kykene ylittämään rajojaan ja tekemään riittävästi yhteistyötä,  uusi ratkaisu voisi olla hyväkin.  Kun entiset toimialueet olisivat yhden ihmisen näpeissä, tämä voisi valmistella asioita päätettäväksi esimerkiksi yhdistelemällä ihan uusia toimintoja keskenään.  

Se vaatii tietysti näkemystä ja rohkeutta, viimemainittua myös päättäjiltä.

Jaa artikkeli: