Kemiön keskustassa on tiivistämisen ja selkeyttämisen varaa, eikä Dragsfjärdintien toiselle puolelle ole tarkoituksenmukaista rakentaa vielä aikoihin.
Tätä mieltä on arkkitehti Niklas Kronberg turkulaisesta Schauman Arkkitehdit Oy:sta. Toimisto on laatinut suunnitelman siitä, miltä keskusta voisi näyttää ja miten toiminnot sijoittua tulevaisuudessa.
Suunnitelma on vasta visio ja vaihtoehto ja se liitetään myöhemmin keväällä tausta-aineistoksi osayleiskaavaa käsiteltäessä.
Niklas Kronberg toteaa, että yksi ongelma ovat isot tontit ja pienet rakennukset.
Keskustaa ulkopuolisen silmin katsoneet arkkitehdit miettivät, että myös alueen rajat ovat epäselvät.
Toimiston tekemässä suunnitelmassa eri alueet on pyhitetty eri toiminnoille ja rakentamista tiivistetty. Esimerkiksi Arkadiantien alkupäähän on sijoitettu kolmikerroksisia asuin- ja liikerakennuksia. Arkadiantie taas on muutettu promenadimaiseksi.
Arkkitehtitoimiston toimitusjohtaja Janne Helin kertoo, että ajatuksia on haettu muun muassa Maarianhaminasta.
– Sitä usein pidetään miellyttävänä kaupunkina, kun esimerkiksi kaupat ovat kehätien varrella.