Skip to main content

Keittoa kolmelle

Tervepä terve. Toimituksen itäklinikan viikkolaastarit teipataan tässä seuraavaksi.
***
Jos ja kun tässä kohta enää ihan joka palkeenkieltä paikataan.

Hyvinvointialueen palapeliä kokoavia ei totta vie käy kateeksi. Kipeitä ja neliöitä riittää, rahaa ei.

Arkielämään sovitettuna tilanne olisi tällainen: pitäisi ruokkia kymmenen ihmistä, lihasoppaa olisi valmiina neljälle, enempään ei ole rahaa ja nekin nälkäiset ovat viidenkymmenen kilometrin päässä. Lisäksi pitää löytää yhdelle kasvisruokaa. Kannattaisi kutsua nääntyvät mieluummin keittiölle kuin liikkua kattilan kanssa itse, mutta syömään mahtuu vain kolme kerrallaan. Lopputulos on, että nälkä jää ja vähän jokaista ottaa päähän.

Vakavissaan puhuen. Työntekijöille on tietysti hyvä tieto sekin, että lomautuksia ei Varhaan näillä näkymin tule.

Mutta sanaleikkijä tietysti jää miettimään vaihtoehtoja eli talkoovapaita.

Agraarimmassa kulttuurissa talkoovapaat tarkoittaisivat sitä, että otetaan viikko rokulia leipätöistä, jotta päästään naapurin pärekatto- tai perunannostotalkoisiin. Se juuri on talkoiden ajatus: saada aikaan jotain, vaikka sitten sata neliötä kattoa. Talkoovapaissa on se ajatus, että jäädään pois töistä eikä ehkä saada aikaan mitään.

Säästöistä tietysti puhutaan, mutta mene ja tiedä. Yleensä säästäminen on sitä, että pistetään rahaa sivuun killinki kerrallaan ja ensi marraskuussa on purkissa Lanzaroten-matkan hinta. Nythän rahaa ei jää yli, sitä vaan ei tarvitse pistää yhtä paljon likoon.

Rahan likoon laittaminen taas ei tarkoita sen pesemistä, vaikka hyvinvointialue tiemmä useamman pesukoneen omistaakin.

Uupuneemmallahan voi olla joka tapauksessa lingottu olo ja sitten käy kuten taannoin eräällä kassalla. Sen hoitaja kysyi maksutapahtuman jälkeen tietysti, että kuitti? Mitä siihen muuta vastaat kuin että olen.
***
Hyvinvointiin liittyy jotenkin sekin, mitä eräänä aamuna puhuttiin radiossa. Selvityksen mukaan Satakunnassa ovat maan ylipainoisimmat nuoret.

Asia on sellainen, jota pitää käsitellä hyvin taiten. Somessa oman elämänsä mallikansalaiset ovat valmiina paheksumaan ja syyllistämään tai ainakin kertomaan, miten heillä on aina eletty terveesti ja tähän väliin se pieni nokannosto.

Tälle porukalle voi vain lähettää terveiset: on mahtavaa, miten yhä useampi tohtii pukeutua miten haluaa, sentteihin tai kiloihin katsomatta.

Huoli on parempi syy ottaa asiaa puheeksi yleensäkään. Sitten ei puutu kuin oivallus siitä, että tätä asiaa ei oikein yhteisillä mittareilla voi mitata. Perinteinen BMI eli painoindeksi on aika kehno työkalu, sillä se näyttää punaista jo lihaksikkaammille ihmisille.

Cooperin testilläkin on kiusattu lapsia, nuoria ja varusmiehiä ja tuloksia vertaillaan etenkin pääesikunnan jumppatoimistossa.

Sen vika taas on siinä, että ketään ei oikeasti kiinnosta koko testin tekeminen. Kovakuntoinenkin voi saavuttaa testissä huonon tuloksen, jos poikkeaa pururadalta välillä pusikkoon kevennykselle tai muuten vaan löntystelee.

Armeija-aikaan juoksimme samaisen testin oloissa, joissa lenkkarien sijaan oikea väline olisi ollut potkukelkka. Toinen kierros kesällä juostiin hallissa. Ei ole armeijan logiikan voittanutta.

Ympäristö kaikkiaan on muuttunut eikä vain hyvään suuntaan. Vanhaan hyvään aikaan piti keksiä itse tavat tylsistyä tai sitten lähteä ulos: lukemattomat ne pojanviikarien porukat, joiden illat vielä 90-luvulla kuluivat koulun kentällä palloa potkien tai koriin heitellen tai pitkin kyliä pyörällä suhaten. Limu- ja karkkitaajuudesta tai pakkausten koosta en aloitakaan.
Nykyään voi tylsistyä ilman omaa vaivannäköä ihan vaan puhelinta selaten.

Ilmeisesti koululaisten fyysistä kuntoa seuraavat Move-mittaukset ovat tolkullinen keksintö. Varsinaisten urheilusuoritusten sijaan niissä katsotaan esimerkiksi liikkuvuutta: miten sujuu kyykky tai nouseeko käsi.
Aiemmin mainittujen pärekattotalkoiden aikaan taisi vähän joka ukko päästä kolmella loikalla tellinkejä pitkin pirtin katolle.

Move-mittauksista ulos kasvaneiden jaksamista voi toki seurata vaikka diskossa. Montako kertaa jaksaa kemuta läpi takavuosien Romeo ja Julia -hitin. Kyseessä on tämä tällainen Movetron -mittaus.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: