Salon kaupunginhallitus asettui maanantaina kielteiselle kannalle jätehuollon perusmaksun suhteen.
Jätelautakunta on esittänyt perusmaksun käyttöön ottamista ensi vuoden alussa. Maksun suuruutta ei ole määrätty, mutta vakituisen asunnon maksuksi on kaavailtu kahtakymmentä euroa vuodessa ja vapaa-ajan asunnon maksuksi viittätoista euroa vuodessa. Maksu olisi kiinteistökohtainen.
Kaupunginhallitus päätti kannastaan kahden äänestyksen jälkeen. Demarien Saija Karnisto esitti, ettei perusmaksua oteta käyttöön. Esitys hävisi äänestyksessä 7-4.
Kokoomuksen Juhani Nummentalo Juhani Nummentalo teki saman sisältöisen ehdotuksen, jonka perusteluissa vaadittiin Rouskiksen sopeuttamaan toimintaansa . Karniston perusteluissa ei Rouskista mainittu.
Nummentalon ehdotus voitti äänestyksessä 7-2.
Demariryhmä äänesti tyhjää ja vihreiden Eeva Koskinen ja keskustan Reijo Tuominen olivat kaupunginjohtajan esityksen takana. Kaupunginjohtaja esitti, ettei perusmaksuluonnoksessa ole huomautettavaa.