Heippahan hei. Toimituksen lounaisnurkassa kääritään hihat ja kalat mutta sanomalehtiä ei enää, kun kärpäsentappovehkeiden kysyntä näiltä helteiltä on ohi.
Vaan käydäänpä toimeen kumminkin.
***
Silakkamarkkinoita jo vietettiin Helsingissä ja parin viikon päästä sama tapahtuu Aurajoen rannassa.
Tässäkin osaaminen löytyy lännestä, hankolaiset silakat olivat taas palkintosijoilla.
Ylipäätään tässä on jotain lämmittävää koko markkinaperinteessä. Toisaalta ollaan kauhuissaan siitä että ei tee kala kauppansa, muu kuin kassilohi valmiina fileenä siis. Vaan ainakin kiinnostusta mokomaan näyttäisi olevan, joskin ei jostain kuhasta tietty halpaa ihan äkkiä tulekaan.
Että pitäisikö sitä sitten vetää joku yhtäläisyysmerkki kauppapaikan ja kiinnostavan tavaran välille. Ahdistavassa seitsemän hehtaarin Prismassa ihmisiä kiinnostaa megapussi läpinuijittua seitiä, torilta tai markkinoilta taas voi ostaa jotain jonka vielä tuntee kalaksi. Siellä ei ole kukkaronnyörikään ihan yhtä tiukassa.
Siitä tässä ei nyt osaa olla huolissaan, että tuoretta silakkaa ei markkinoilla myydä. Logistisesti homma lienee aika mahdoton. Pääasia, että saadaan pidettyä tie auki pöytiin tuolle maailman parhaalle kalalle.
Jalosteista on helppo aloittaa.
***
Sitä paitsi ollaan näillä kalamarkkinoilla kumminkin jotenkin paikallisen ja pienen tuotannon äärellä, sellaisen mitä jossain ruokaohjelmassa ihailtaisiin silmin lasittunein.
Toisessa reunassa esimerkiksi Tammisaaren perinteisillä markkinoilla on kyllä syysillan tunnelmaa ja myyjiä paljon.
Hivenen vaan jää tyylipisteistä puuttumaan, kun samalla kentällä ovat koolla kaikki ammatikseen Suomea kiertävät laku-, paita- ja röhnäkauppiaat. Paikallinen tai edes uusimaalainen tuntuu jääneen vähemmistöön tai ainakin se pitää erikseen löytää.
***
Arvata saattoi, että kansanedustajien palkankorotuksista nousi haloo.
Eipä siinä, korotus onkin hurjanlainen vaikkei palkka yksityispuolen huippuhommiin verrattuna olekaan mitään. Eihän huippuhommista kyse olekaan.
Sekin teema on taas vedetty esiin, että koko porukkaa pitäisi vähentää. Siitä olen melkein kyllä eri mieltä: lisätä pitäisi, jos halutaan että homma sujuu edes kasiplussan arvoisesti.
Sattuipa silmääni näet parikin kansanedustajan päivästä kertovaa juttua hiljakkoin, ja kiirettähän siellä pukkaa jopa niin, että päivät ovat palaverista toiseen juoksemista, kokouksia jää kesken ja ruokapuolikin on enempi heikoissa kantimissa. Paljonko väkeä tarvittaisiin siihen että jokainen ehtisi edes istua kokouksensa loppuun, saati syventyä asioihin.
Hinku tunkea vielä valtuustoihin ja mihinlie hallintoneuvostoihin on tietty aina siinä ahneuden rajoilla.
***
Sellainenkin asia kuin yhtenäiskulttuuri meillä oli, joskus 20 vuotta sitten tai niillä main. Kahden telkkarikanavan ja yhtä monen radiokanavan aikaan kansalla oli aika rajallinen määrä viihdettä yhdessä pällisteltäväksi.
No, sittemmin vaihtoehtoja on tullut mutta jostain kulmasta näyttää, että paluuta vanhaan olisi tapahtumassa.
Yle käynnisti Uusi päivä – nimisen draamasarjan maanantaina. Taisi olla hesari, missä ohjelman tuottaja mietti, että ohjelmalla on edessään haaste: pitää saada kaikenikäiset istahtamaan yhtä aikaa sohvalle ja vielä useamman kerran viikossa.
Siinä sitä tietty on fiilaamisen varaa. Kolme iltaa viikossa on aika paljon, kertaan nyt vielä voi vilpittömästi aikaa löytääkin.
Mutta eihän tuossa mitään muuta merkillistä ole, tuota se oli töllönkatsominen vielä pitkälle 90-luvulla.
Jotenkin helppoa tuo mennyt aika tietty oli, tiesi suurin piirtein mitä katsottavaa tai kuultavaa milloinkin tulisi. Nyt tarjontaa on niin paljon ettei sen rajoja viitsi opetella edes, kaikki päivittäin paisuvat Youtubet sun muut. Kysymykseen, onko sitä tullut nähtyä se tai se, ei välttämättä tiedäkään vastata oikein.
Jos sitä vastoin joku vanhaan hyvään aikaan kysyi, että oletkos nähnyt viimeisen Spede shown, saattoi aina vastata että toivottavasti.
***
Heip.
