Tauno Kavenin esiintuomat ajatukset ja näkökohdat 13.4.2017 olleessa Perniönseudun Lehdessä ovat mielestäni oikeita ja perusteltuja.
”Käyntikorttikohteisiin” pitää lisätä myös Kirjakkalan kylä ja siellä entisen saunan ympäristö, jossa rasissa toistakymmentä myrskyn kaatopuuta. Kuuset olisi korjattu polttopuiksi kyläläisten toimesta heti puiden kaatumisten jälkeen, mutta kysyttäessä lupia näihin toimenpiteisiin vastaus on ollut aina, että ”kansallispuiston alueelta ei puita korjata hyötykäyttöön”. Alue sijaitsee melkein keskellä kylää rajoittuen omakotiasutukseen. Myös Hamarijärven ”tammen” ympäristö vaatisi kohennusta, ympärillä on myös omakotiasutusta.
Pekka Ristola