Skip to main content

Kansallis- ja kunnallisomaisuus

Valtion ja kuntien taloudella on yksi julkista keskustelua leimaava yhteinen piirre; molemmissa vanhan vitsin mukaan jaetaan kurjuutta. 

Mitä valtion rahankäyttöön tulee, viimeksi närää on herättänyt esimerkiksi presidentinlinnan peruskorjaus, jonka yli 40 miljoonan kustannukset ovat monen mielestä turhan iso raha laitettavaksi seiniin joiden suojasta harva pääsee nauttimaan.  Vastaväitteenä tälle on monesti todettu, että kyse on kansalaisomaisuudesta ja arvorakennusten ylläpidosta.

Samansuuntaista on ilmassa myös Salossa, jossa rahaa ei ole reservissä yhtään, mutta hoidettavaa ja ylläpidettävää omaisuutta senkin edestä.  

Museonjohtaja Mia Juva toteaa (sivu 3) että myös Salon museorakennukset alkavat kaivata hoitavaa kättä.

Kyse museorakennustenkin ylläpidossa on samasta kuin presidentinlinnassa; yhteisen kulttuuri- ja rakennushistorian ylläpitämisestä.  Toisessa ääripäässä on Turun tauti, moukkamainen vanhan rakennuskannan aliarvostaminen tai repiminen.  

Turussa tauti näyttää jo vähän  hellittäneen, mutta ei sen valtaan olisi syytä joutua enää missään.   Kerran kurjaan jamaan päästettyä ei saa halvalla korjattua. Vanhan vaaliminen puolestaan ei välttämättä sulje mitenkään pois uuden rakentamista.

Salossa rakennusten ylläpito ja jopa korjaaminen on tietysti parhaillaan minimissä; ihmiset ovat etusijalla ja heiltäkin tullaan nipistämään vielä pitkään.   Talouden ollessa jälleen tasapainossa on rakennusten ylläpitokin ratkaistavaksi tuleva kysymys ja silloinkin rahoilla on ottajansa.

Selvittämisen arvoinen asia on sekin, onko kaikki korjaaminen ja ylläpito tehtävä omin voimin ja etenkin omin varoin, vai olisiko apua saatavana jostain.

Jaa artikkeli: