Skip to main content

Kaksi kansaa – kaksi historiaa

Viime kuukausina on paljon pohdittu neuvostovallan aikaista Viron historiaa ennen muuta Sofi Oksasen Puhdistus-teoksen ansiosta. Teos on kiinnostavasti kirjoitettu, ja Viron historiasta tulee esille mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista on jouduttu vaikenemaan vuosikymmenien ajan.
Vaikka kirjassa onkin kyse vain yhden suvun tarinasta, valottaa se osaltaan myös kaikkien virolaisten elämää. Väistämättä tulee verranneeksi teoksessa kuvattua ajanjaksoa oman kansamme historiaan, ja ensiksi tulee mieleen, että kyllä me sentään pääsimme helpolla.
Luin hiljattain kirjan nimeltä ”Isän ikävä”, jossa on koottuna muistitietoa sotaorvoista ja heidän perheidensä elämästä. Kertomuksista käy koskettavasti ilmi se, kuinka raskasta elämä oli noina talvi- ja jatkosodan aikoina sekä vielä vuosikymmeniä niiden jälkeenkin. Rakkaan omaisen menettäminen, useimmiten vielä perheen huoltajan tuen ja turvan menetys jätti lähtemättömän jäljen näiden ihmisten elämään. Myös näistä asioista on pitänyt vaieta.
Lähes jokaisessa Suomen kunnassa, erityisesti Itä-Suomessa, on sankarivainajien hautoja, joiden pitkät rivistöt kertovat karua kieltään. Ne ovat kuitenkin vain ”jäävuoren huippu”, jonka varjoon ovat jääneet niin monien sodista kärsimään joutuneiden perheiden ahdinko ja vaikeat kokemukset. Meillä suomalaisilla ei mielestäni ole mitään syytä tuntea selvinneemme jotenkin helpommalla noista vaikeista ajoista kuin eteläinen veljeskansamme. Kohtalomme vain ovat olleet erilaiset. Itsenäisyyden säilyttämisestä maksoimme todella kalliisti, se on ehdottoman tärkeää muistaa.
Nykymaailman menoa tarkastellessa voi kuitenkin olla varsin tyytyväinen siihen, että on saatu elää rauhan vuosikymmeniä ja että myös Viro on saanut itsenäisyytensä takaisin. Kullakin kansalla on omat keinonsa hoitaa asioitaan eikä ole järkevää mennä neuvomaan muita. Tärkeää on varmaankin se, että pystyisimme elämään sovussa ja yhteisymmärryksessä naapurien kanssa. Presidentti Kekkonen jo totesi: ”Jos on pakko valita, otetaan ystävät läheltä ja viholliset kaukaa.” Siinäkin suhteessa hän näytti ajatelleen viisaasti.

Pentti Virtanen
lehtori, eläkeläinen
Jaa artikkeli: