Tervepä terve. Toimituksen koillissataman viikkoveneenlaskut tässä seuraavaksi.
***
Tuleepa kirjallisuusviittauksia mieleen.

Tässähän on saatu seurailla, miten Marin-niminen nainen kipparoi valtiolaivaa vaikealla väylällä. Riski on sama kuin vesillä muutenkin; jos hairahtuu pahasti omille teille, voi ajaa kivelle ja tuoni vie.

Ja tästä taas tulee mieleen Veikko Huovisen kertomus ”Valmismatka”. Siinä linja-auto kiertää halki talvimaisemien ja kerää ihmisiä kyytiinsä. Vesikulkuneuvot liittyvät tähän myös: matkalaisten päämääränä on laiva, jonka määränpäätä ei kerrota, mutta lukijalle jutun edetessä selviää, että kyseessä ei ole vähäisempi kuin kuoleman vertauskuva. Huovinen kirjoittaa melkein kauhua.

Hiukan huvittava sattuma on, että kertomuksessa matkalaisia komentelee puolestaan Marin -niminen mies, jonka tavoitteena on saada mukaan ne, keiden pitikin lähteä. Valtiolaivan puikoissa sukunimikaimalla taas on ilmeisesti tavoitteena, että jos ei viimeiselle matkalle nyt sittenkään kovin moni.

Eläköön se pieni ero.

***
Laiva-asia on ollut mielessä muutenkin, vaikka autolautankaan kyytiin ei nyt pääse.
Kuntalaivastakin on joku puhunut; yleensä sanotaan, että laiva kulkee syvällä, jos kuntataloudessa on pulmia. Tai että suuri laiva kääntyy hitaasti, jos joku asia ei ota käydäkseen.

Salon laivalle haetaan uutta kipparia, siis kaupunginjohtajaa. Tämä pisti miettimään näitä yhtäläisyyksiä; komentosillalla on kapteenin lisäksi johtoryhmä eli perämiehet, jotka kyllä ammattitaidollaan saavat aluksen sovittua reittiä satamasta toiseen. Vastuussa ollaan varustamolle eli luottamusihmisille, jotka osaltaan päättävät, mitä välejä ajetaan ja millä kalustolla ja mitä kuskataan. Yhtä lailla ollaan vastuussa palkanmaksajille eli niille asiakkaille, jotka tulevat matkustajiksi tai kuskauttavat ruumassa rahtiaan, siis kaupunkilaisille.

Muinoin Lemmenlaivassa kapteeni puuttui vähemmän merenkulkuun ja enempi PR-hommiin ja mahtaneeko tuo olla osa kuntalaivan kipparinkin työtä; houkutella tyhjät hytit täyteen väkeä ja ruumaan lisää lastia ja samalla yrittää ajaa sen verran kevyellä kaasulla, että varustamon löpöä säästyy.

Yksi ero saisi olla. Vesiliikenteessä tietyillä väylillä laivaa ohjailee luotsi, jonka palkan maksaa valtio. Kuntapuolella taas toiveena on, että niin pahaan paikkaan ei jouduttaisi, että valtiolta tulee joku ruoriin.
***
Lopuksi tieliikenteeseen. Yksi varma sakkorysä paikallisesti on Särkisalon neljänkympin alue.
Hiljakkoin tuli ajettua siinä koko lailla suurinta sallittua ja jälleen kävi se, että kohta taustapeilissä näkyi vain AINACS. Melkein saattoi aistia, että rekan ohjaamossa toivottiin kotteron kaikkoavan pois alta ja äkkiä.

Vaan kun kaahatakaan ei millään viitsisi. En tunne rekka-arkea, mutta meillä lehdenteossa tarvitaan ajokorttia ihan työssä.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: