Meillä oli kesäkuussa muutaman viikon vieras Atlantin toiselta puolen, Salt Lake Citystä. Näiden viikkojen aikana oli hyvä mahdollisuus jutella maiden eroista ja samankaltaisuuksista, ja tulipa siinä hyvin selväksi, että onhan tämä sittenkin aikamoinen lintukoto monessa mielessä.
Päästyään yli siitä, että suomen kieli on tajuttoman vaikeaa ja että joka käänteessä juodaan äärettömiä määriä kahvia, hän tykästyi maahan kovasti. Hauskaa oli, että täällä ”suuri auto” (lue: viisi paikkaa, ns. normaali perheauto) on heillä vielä varsin pieni, ja että suurin osa kansalaisista ajaa todella tällaista minimaalista autoa, vähän pisti naurattamaan. Tosin autoiluun liittyen minusta hyvä havainto oli, että on omituista miten maassa, jossa kaikki on kaukana ja tiet käytännössä tyhjiä, ajokortin saa vasta 18 täytettyään. Erityisesti tällaisella paikkakunnalla, jossa ei käytännössä ole minkäänlaista julkista liikennettä. Heillä 16-vuotiaat suhaavat miljoonakaupungin liikenteessä muiden mukana.
Äitiysloman pituus sai hänet haukkomaan henkeään. ”Palkallisena noin 9 kuukautta?”
Puhumattakaan siitä, että jokaiselle lapselle periaatteessa taataan hoitopaikka ja äidin on mahdollista palata täyspäiväiseen työhön.
Heillä äiti ei edes voinut harkita työntekoa silloin kun lapset olivat pieniä, koska jonkun tarvitsee kuljettaa kouluun ja sieltä pois, harrastuksiin koulun jälkeen, ja joka hetki oltava valppaana ja aktiivisena kaikissa kouluun liittyvissä toimikunnissa ja kerhoissa.
Korkeakoulujen ilmaisuus oli toinen kulmia kohottava asia. Hänen täällä ollessaan HS kirjoitti yliopistojen päättäneen jatkossa laskuttaa ulkomaisilta opiskelijoilta max 15 000 eur vuodessa. Hän, kympin oppilas, aloittaa syksyllä yliopistossa täydellä stipendillä. Kohtuullisen hyvä yliopisto, jonka lukukausimaksu on 38 000 dollaria, eli 72 000 taalaa vuodessa. Neljän vuoden jälkeen ilman stipendiä opiskelleella on siis hyvänkokoisen omakotitalon verran velkaa, eikä työpaikasta sen enempää takeita kuin täälläkään
Koska perheen nelivetoiset vaativat omat lenkkinsä, ehdimme viikkojen aikana kiertää hyvinkin maratonin verran polkuja ja reittejä pitkin Perniötä. Suurin hämmästys liittyikin siihen, että näiden polkujen tallaaminen on ihan ilmaista.
Toiseenkin kertaan piti varmistaa, että ”paljonko te maksatte oikeudesta kävellä täällä?” Myös jokamiehen oikeudet liittyen marjojen ja sienten keräämiseen olivat täysin käsittämätöntä, jo lähtökohtaisesti siksi, että he poimivat tarvitsemansa lähinnä supermarketin hyllyltä.
Teijon kansallispuistossakin ehdittiin käydä, totta kai. Heillä lunastetaan vuosittain ”national park permit”, jonka hinta riippuu siitä, kuinka moneen puistoon sen halutaan kattavan pääsyn, joka tapauksessa puhutaan sadoista dollareista per perhe.
Meillä tämäkin lysti on ihan ilmaista ja Metsähallitus vielä tarjoaa polttopuut laavulla.
Aika ajoin pelleilen ajatuksella osallistua ”green card lotteryyn”, siihen, jossa oleskeluluvan USAan voi voittaa kuin lotossa. Hyvinkin usein kyllästyttää maksaa kolmannes veroja palkastaan ja sen jälkeen naurettavia hintoja bensasta, ruuasta, sähköstä ja muusta välttämättömästä. Näitä veroista maksettavia ”luontaisetuja” kun ei tahdo muistaa.
Koetan siis jatkossa laskea, että Melassuon kuntoradan kiertäminen 10 eur ja Ellunpolku Somerikon kautta 15 eur. Litra mustikoita piirakkaan varmasti kympin luokkaa (hintataso putoaa kun satokausi etenee…) joten olen jo ihan tässä parissa päivässä säästänyt äkkiä 60 euroa ihan vaan tyytymällä asumaan täällä.
Iloista kesää ja ilmaisia lenkkejä toivotellen! Metsässä nähdään.
Vivi A
