Kokenut tennisvalmentaja Kai Lehtonen oli viime vuoden tapaan täysin ylivoimainen tenniksen Perniö Openissa.
Kolme peliä ottelua kohti oli suurin määrä, jonka Lehtonen kolmessa ottelussaan vastustajille antoi. Lehtosen varmuus ja tarkkuus oli yksinkertaisesti liikaa muille.
Loppuottelussa Lehtonen päihitti reilu kymmenen vuotta sitten useampiakin mestaruuksia voittaneen, nykyisin Raumalla asuvan Olli Kuuluvaisen. Pronssimitalin voitti Arto Salo.
Aurinko paahtoi Melassuon tenniskenttiä pilvettömältä taivaalta, ja lämpötila varjossakin saavutti 22 astetta. Kuumuus alkoi vaikuttaa pelaajien otteisiin etenkin toisissa ja kolmansissa otteluissa. Esimerkiksi ensimmäisessä ottelussaan kolmessa erässä Mikko Määttäselle hävinnyt Nils-Johan Finneman hävisi seuraavassa ottelussaan Matti Kirkkopellolle saamatta peliäkään, vaikka ottelusta tuli varsin pitkä. Kirkkopellon alakierteisiin perustuva varma peli ennustaa pitkiä otteluita, mutta kovin lyöviä miehiä vastaan puolustus ei riittänyt.