Lehmirannassa käydessäni selailin tarkkaan Perniönseudun Lehteä – ja vähän Salon seudun sanomiakin. Ensin mainittu tuntui vuosien takaiselta tutulta. Kuin kirjeeltä kotoa.
Niin se tuntui silloinkin, kun sieltä muuttomme jälkeen kotiväkeni tilasi sitä monta vuotta tänne Pohjois-Pohjanmaalle. Mutta puolivuosisataa katkaisee monia siteitä entiselle kotipaikkakunnalle. Sisareni lähettää joskus minulle jonkin lehtileikkeen, jos tietää sen minua kiinnostavan. En siis ihan ummikkona täällä lakeuksilla vaella.
On se vaan merkillistä, että heti kun korva kuulee Perniön murretta, muuttuu ikään kuin Perniöläiseksi. Tekee mieli sanoa mää ja sää ja simmottis, kuis nii ja kyl maar. Nautin myös sen kuivan huumorin kuuntelemisesta ja hervottomasta tilannekomiikasta. ( Terveisiä vaan sinne Lehmirannan baariin, missä tarjoilija sanoi laittavansa lihapiirakan vähäksi aikaa kainaloonsa lämpiämään, kun asiakas tilasi vain hiukan lämmitystä. )
Retkeillä entisessä kotipitäjässään on kuin seikkailisi ihmemaassa. Miksi ja miten paljon on kaikki muuttunut? Olen kirjoittanut aiemmin runon tapaisen: Muistelen lapsuuteni maisemia, näen unia ihmisistä, taloista, metsistä ja nurmettuneista poluista. Tunnen pihat ja portit, tiedän kuka niissä asuu, mitä tekee. Mutta maisema on muuttunut, puut eivät puhu minulle kuin lapsena, eikä vastaantuleva tiedä kuka olen. Siksi palaan sinne vain muistoissa.
Nyt palasin sinne eläkeläisenä. Sanoin Lehmirannassa, että kukaan muu kuin perniöläinen ei olisi osannut sellaista sokkeloista taloa tehdä. Taisin osua oikeaan. Vaikka nyt sekin kunnia taitaa mennä salolaisten piikkiin, kun panitte hynttyyt yhteen. Ja lehdessäkin luki, että Eteläisen Salon paikallislehti. Minulle Perniö on kuitenkin vielä Perniö. .
Kartanoretkellä oppaamme kertoi nykyisessä Salossa olevan peräti 17 kirkkoakin. Rippikirkossani kävin sunnuntaina ja ajattelin, että ”entiset ” Perniöläiset taitavat olla niissä 16 muussa.
Perniön asiamiesposti on huonosti järjestetty
Meinasivat hermot mennä Perniön asiamiespostissa taas yhtenä päivänä.
Yhdellä työntekijällä ja yhdellä kassalla ei kaupan kassaa ja postia pysty hoitamaan.
Iltapäivällä jonoa kerääntyy usein sekä kassan että postipisteen taakse. Siinä sitten yksi työntekijä juoksee kahden pisteen väliä, kun postilla ei näytä olevan omaa kassaakaan. Kun työntekijä kassalle sitten postiasioissa menee, niin eikö siellä odotakin jo muutama elintarvikkeita ostava asiakas. Heidäthän ehtii kätevästi ottaa siinä välissä. Postiasiakkaan luo ehditään sitten kun ehditään.
Moni asiakas olisi varmasti halunnut saada lähtevän postinsa myöhään iltapäivällä lähtevään postiautoon. Eipäs onnistunutkaan, kassanhoitaja ehti vielä välissä avata ovenkin postiauton kuljettajalle!
Postin asiointipiste ruokakaupassa ei ole onnistunut ratkaisu ainakaan näin toteutettuna. Postin pisteessä tulisi olla oma asiakaspalvelijansa ainakin ruuhkaisimpina iltapäivän tunteina.
