Juurikkaannosto on alkanut eteläisessä Salossa.
Ensimmäisten joukossa nostotöissä oli perjantaina aseman suoran pelloilla perniöläinen Janne Kaarlamo.
–Suurta ja puhdasta juurikas näkyisi tällä lohkolla olevan, hän arvioi.
Laatua hän ei vielä tohtinut syvemmin arvioida.
–Se selviää, kun kokeet on tehty. Tässä on nyt ollut kuivaa ja vähän kylmääkin, joten voisi ajatella ettei se huono ole.
Hehtaarisato noussee perjantaina työn alla olleella alalla 50 tonniin. Toisaalta vaihtelevat ilmat eivät ole kohdelleet kaikkia lohkoja tasavertaisesti; Kaarlamon mukaan osalla alueista sato jää kenhoksi.
–Sellainenkin lohko on, missä on kaikki mahdollinen. Kevätsade vei kasvustoja, sitten tuli ankeroinen.
Kaarlamo uumoili yhteiskeruukoneen lähtevän liikkeelle viikonloppuna.
–Kuun taite on varmaan sellainen kohta, että sitten ovat pelloilla kaikki.