Skip to main content

Joukkoliikenteestä tultiin puhumaan polkupyörällä

– Emme me täysremonttia halua, mutta asioiden pitää toimia, niputtaa vasemmistoliiton Soile Nurminen toiveet joukkoliikenteen suhteen Salossa.
Saloon vastikään perustetun Nytkis-toimikunnan keskustelutilaisuus viime viikolla ei vetänyt osanottajiksi juuri muita kuin kuntavaaliehdokkaita, mutta puhetta riitti pariksi tunniksi.
Ehkä tahattomasti esimerkin julkisen liikenteen olemattomuudesta antoi Marja Brockmann  (kd), joka tuli Muurlasta Perniöön polkupyörällä.  n.
Pari ajatusta toistui tämän tästä: kuljetukset  olisi pistettävä yhdelle kartalle, katsottava päällekkäisyydet ja valkoiset alueet.  
Lisäkiusaa ja –työtä tuo se, että joka toimialalla, esimerkiksi koulutoimessa ja sosiaalipuolella on omat ajonsa.
– Poliittisissa ryhmissä on siitä yksimielisyys, että logistiikka on keskitettävä, sanoo Saija Karnisto (sd).
Salossa on tutustuttu myös Kouvolan malliin, missä koulukyydit ovat kaikille avointa joukkoliikennettä.  Parhaimmillaan nämä linjat ovat toimineet lipputuloilla ja lisäksi  tähän liikenteeseen kaupunki saa myös valtionosuutta. 
Palveluita on jo nyt muokattu logistiikan mukaan.
– On meillä eskarin alkamisaikoja säädetty sen mukaan, miten liikennöitsijöille sopii, kertoi Minna Valjanen (kesk).
Mahdottomia ei toivota.
– Olisi edes se minimitaso, että pääsee kahdeksaksi kaupunkiin ja neljältä takaisin, summasi Rebekka Ruutikainen (ps).
Torstain keskustelijoiden mukaan palveluliikenteen vuorot saataisiin tuplattua noin 100 000 euron lisäyksellä.

Jaa artikkeli: