Skip to main content

Jäätä on, mutta olisiko retkiluistelijalle seuraa

– Olin 90-luvulla  matkalla Södertäljeen, kun samassa junassa oli retkiluistelijoita varusteineen, kertoo Harriet Corin Merenjäätä riittää luisteltavaksi joka suuntaan, ja 40 km päivässä ei olekaan matkana pitkä, kertoo Harriet Corin.
rakkaimman harrastuksensa alkumetreistä.
–Sitten näin junan ikkunasta, kuinka retkiluistelijat liitelivät jäällä ja se kolahti heti.
Corin kertoo luistelleensa koko ikänsä; hän on osallistunut pikaluistelukilpailuun ja pelannut jääkiekkoa, mutta nyt retkiluistelu peittoaa muut lajit.
–Luistimilla pääsee paikkoihin, jonne ei muuten talvella pääse, ulkosaaristoon.
Corinin viime viikonlopun luistelu vei Tove Janssonin saarelle Klovharuun.
Retkiluistelija nauttii luonnosta ääriolosuhteissa, mutta jäällä liikkuminen vaatii aina varovaisuutta ja tietoa.
– Ei koskaan yksin jäälle, on säännöistä ensimmäinen.
Myös kaksi ensikertalaista jäällä on kielletty yhdistelmä.

Petussa asuva Corin halusi kertoa harrastuksestaan osin sen takia, josko seudulta löytyisi muita retkiluistelijoita.
– Olisin valmis jollain muotoa toimimaan yhteyshenkilönä, jos luistelijoita löytyy.
Turussa viilettää järjestäytynyt lähin retkiluisteluporukka. Harriet Corinin tavoittaa sähköpostilla: harriet.corin@kolumbus.fi

 

Jaa artikkeli: