Skip to main content

Inventoijat kolkuttelevat taas oville Kemiönsaarella

Milla-Lotta Kemiläinen ottaa suurennuslasin alle Kemiönsaaren kaakkoisosat kuten Dalbyn.Kemiönsaarella jatketaan tänä vuonna sekä rakennusten että muinaisjäännösten inventointia.
Rakennusten osalta on vielä matkaa siihen, että kaikki tietynikäiset talot olisivat kirjoissa ja kansissa.
– Inventoituna on 1926 rakennusta, summaa tutkija Paula Saarento maakuntamuseosta.

Inventoijille kelpaavien rakennusten määrä on kuitenkin isompi; yksistään ennen vuotta 1940 valmistuneita rakennuksia on puolitoistatuhatta.   Lisäksi inventoidaan myös nuorempia rakennuksia.

Tänä vuonna rakennusinventointia jatketaan muun muassa Kemiön kaakkoisosassa eli Dalbyn suunnalla, samoin Dragsfjärdissä. Muinaisjäännöksiä inventoidaan vanhan Kemiön kunnan alueella.

Inventointityötä ei voi tehdä kirjoituspöydän takaa käsin. Kenttätyöt rakennusten osalta aloitetaan tämän viikon aikana.   Vähimmillään rakennuksesta ja sen lähiympäristöstä otetaan talteen muun muassa tiedot iästä ja koosta ja talo valokuvataan.
– Rakennuksen iän arviointikin voi olla vaikeaa, jos taloa on vuosien mittaan korjattu ja uudistettu.  Usein esimerkiksi perustuksesta pystyy päättelemään ikää, kuvailee Saarento työsarkaa.

Parhaimmillaan apua tulee innokkaalta isäntäväeltä, joka osaa kertoa talon historiasta tai avittaa työtä esimerkiksi vanhoin valokuvin.
– Joskus inventointi voi herättää talon omistajan kiinnostuksen paikan historiaan, muistuttaa Laura Ruohonen. 

Kuntalaiset pääsevät myös entistä paremmin mukaan kartuttamaan tutkijoiden tietomäärää: verkossa aukeaa kesällä Harava-palvelu, jossa voi ilmoittaa mielestään kiintoisista kulttuuriympäristöistä.
– Sellainen voi olla esimerkiksi vanha rakennus tai puutarha, vertaa Paula Saarento.

Vanhojen asioiden selvittely ja kirjaaminen palvelee kunnan tulevaisuutta; esimerkiksi kaavoituksen edellytys on, että käytettävissä on tietoa rakennetusta ympäristöstä ja kulttuurihistoriasta.

Jaa artikkeli: