Tervepä terve. Toimituksen koillislomailimon viikkoraportti annetaan tässä seuraavaksi.
***
Tähän aikaan tuppaa lehdissä olemaan muutamaa lajia. Kouluvaatemainoksia, syksyn ruokaohjeita ja vinkkejä siitä, miten lomalta paluu ei kaiverra sisuksia umpisuolesta asti.

Lomailussa on kyse rytmistä. Pitää osata aloittaa, viettää ja lopettaa ja saada taas kiinni tahtilajista.
Hyvä aloituskonsti on, että karauttaa aluksi muutamaksi päiväksi niin kauas kuin tankillisella pääsee. Muutaman maakuntarajan takana voi ihmetellä vaikka ruoka-asioita eli sitä, miten pikkukaloista muikku on onnistuttu brändäämään maailman parasta kalaa eli silakkaa niin paljon paremmin. Savonlinnalaisessa rantakipsassa kävi nuortakin väkeä muikkuroveella kuin kaupunkilaisteinit Hesburgerissa, mutta kenen on nähty ostavan silakkakipollista pikaruokana edes Helsingissä muuten kuin markkina-aikaan.

Joku porukka höperehtii siitä, että maa on kesän aikana myyty. Pienikin kiepaus osoitti, että paikallaan se on; maat, mannut ja monenlaiset ihmiset. Parin reissun aikana on tullut istuttua samaa pöytää niin pohjoiskarjalaisen koiravaljakkoyrittäjän kuin eteläafrikkalaisessa slummissa kasvaneen burgerinpaistajankin kanssa. Plussarakkeeseen tällaiset aika lailla omasta perusarjesta poikkeavat kohtaamiset yleensä lopulta päätyvät.

Jos ruuhka-Suomessa pääteiden maisemasta jotain puuttuu niin paikoin metsiä. Puustoa kyllä on.
Maaseutua muuten on kahta sorttia. Eteläisestä Salosta rantarata vie alle parissa tunnissa tärkeimpiin kaupunkeihin ja sikäli ollaan urbaanin ovella. Kauempana on maisema, missä ihmisasumukset ovat oikeasti harvassa ja niistäkin moni iäksi hylätty. Autiotaloindeksi nousee kohti pohjoista mentäessä ja huolessa omien tanhuvien elinkelpoisuudesta on eri sävyä kuin etelässä.

Hiukan huvitusta on aiheuttanut joidenkin purnaus siitä, miten kotimaassa matkailu on tympeää ja ruokakin huonoa. Todellisuudessa loistavia ruokapaikkoja on jos ja miten eikä vaatimustaso ole näiltä osin alhainen. Asiakaspalvelu kauttaaltaan on ollut loistavaa, olipa kyseessä padasjokelainen huoltamo tai joensuulainen kioski. Vaikuttaa siltä, että huonoa palvelua ei niinkään anneta, mutta sitä saavat aina tietyt ihmiset.

Jos jostain saa rytmiä puuttua niin loman ytimestä mökillä. Päivärytmi olla pitää, mutta muusta ei ole väliksi; muuten hiljaisessa kesäillassa soiva radion puheohjelmakin on yleensä liikaa, musiikista puhumattakaan. Lähtökohtaisesti mökeillä ollaan kuitenkin luonnossa vieraana eikä hiljaisuutta tietenkään rikota, ei kaijakoolla eikä vesijetillä. Aina ei tarvitse olla kova meno.

Eteläisen Salon väläyksiä on tullut vastaan sieltä täältä. Esimerkiksi Taalintehtaan kartalla eräs porukka mietti palaavansa jonnekin Teijon kautta ”koska sitten voi pysähtyä Mathildedalissa”.

Finaalissa eli lomalta paluussa on myös kyse rytmiin kiinni pääsystä eli siitä, että muutaman mökkiviikon jälkeen totuttautuu järjestäytyneen yhteiskunnan ilmiöihin. Sellaisiin kuin housujen käyttö, maakulkuneuvot tai rahan kuluttaminen. Pari päivää pääkaupungissa oli aika hyvä sisäänajo tähän.

Kirjakaupasta matkaan tarttui rumpalikonkari Vesa Aaltosen muistelmateos, joka alkaa siitä miten soittajan isoisä on syntynyt Perniössä. Ei kai tässä auta lehdentekijänkään kuin rimpuilla tiensä soittokellariin taas. Vähän kuin pitäjän perinteet velvoittavat ja rytmi jotenkin liittyy rumpuasiaankin.

Unohtamatta sitä, että nyt taas pitää totutella heräämään viimeistään viideltä murehtimaan. Kun sen oppii, on päässyt siunatuksi lopuksi kiinni arkiseen unirytmiin.
Täyskäsi.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: