Tervepä terve. Toimituksen itäkiskojen viikkovaihdetta käännetään tässä seuraavaksi.
***
Viikon melko paikallinen ja samalla maakunnallinen puheenaihe on ollut tuo tunnin juna, siis vanhan oikoratasuunnitelman päälle hahmoteltu yhteys maan mielenkiintoisimpien isojen kaupunkien välillä.
Kyllä sille taipaleelle juna tarvitaan, mutta välillähän on jo rata ja ajan joka tapauksessa pitäisi suosia uuden ostamista vasta, kun vanha on loppuun käytetty.
Koko tunnin juna on ollut vähän kuin pallosalama: sähäkkää liikettä pitäisi oleman, monta lupaavaa piirrosta aiheesta on nähty ja suurista vahingoista on kerrottu, mutta ei sen olemassaoloon usko ennen kuin itse näkee.
Hanke on siinä mielessä taattu kommentoitavaksi, että sanoopa mitä vaan, aina se voi jonkun silmään näyttää johonkin poliittiseen leiriin astumiselta.
Pelko pois, leirielämää on varsin helppo vältellä yleensä aina, useimmissa teltoissa kun on kylmätkin nurkkansa.
Tällä viikolla juna tössähti valtionvarainministeriön raporttiin, jonka mukaan Turun tunnin juna ja pari muutakin isoa ratahanketta ovat taloudellisesti kannattamattomia ja ilmastovaikutusten kuittaaminen vie vuosisadan.
Luontovaikutusten vinkkelistä hanke on paitsi vanha niin myös jo vanhanaikaiseksi käynyt.
Koiranleuat toki voivat tulkita lausuntoja miten mielivät: jos joku sanoo olevansa tunnin junan takana, se voi selittää, miksi koko kapistus ei liiku. Tarkoitan, että jos on riittävästi papua hauiksessa, kourat kiinni viimeisen vaunun takapuskurissa ja tennarit riittävän syvällä savessa.
Ajat toki ovat muuttuneet: Niskasen vanhan filmin loppukohtauksessa ei Loiri pikkupoikana onnistunut junaa pysäyttämään eikä kiipeämään kyytiinkään vaikka miten roikkui aikansa sen hännässä.
Mutta kun tässä nyt lasketaan ja piirrellään, niin joku laskutikkukaveri voisi vielä huvin vuoksi summata, mitä olisi maksanut samanmoisen radan rakentaminen vaikka sata vuotta sitten. Nythän tekeminen on maallikon silmään jo melkein avaruustekniikkaa: tietoliikenne – ja sähköyhteyksiä on toteutettava siinä, missä varsinaista rataakin. Mutta mitähän olisi maksanut koko hoito topparoikalla tehtynä aikaan, jolloin riittivät melkeinpä vain ratapölkyt, itse kiskot, seisakkeeksi sorakasan päälle töpätyt kuormalavat ja veturikin puhkui höyryn tai dieselin alkuvoimalla.
Ei noita aikoja kukaan kaipaa, mutta vertaileva laskutoimitus olisi ollut metkaa nähdä.
Joku ehkä kysyy, mikä on topparoikka. Se on rautatienrakentajien työkunnasta käytetty vanha nimitys.
Sähköveturissahan on sitten hyvä olla varsinaisen ajolangan vian varalta matkassa myös jatkoroikka.
***
Sitähän on muuten ihan Lapin-matkailun mahdollisuudet etelässäkin, jos ei liikoja lunta tule.
Monihan on tavannut kipaista talven ratoksi pohjoiseen ja kiivetä vaikka Ruka- tai Pyhätunturin laelle.
Jos ja kun ajokelejä riittää, voi kohta viettää koko talven ihan täällä etelässä Pappa-Tunturin päällä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
