Skip to main content

Idea elokuvapäivästä otti heti tulta – mutta kunpa leffaan pääsisi bussilla

Millaisella logolla ja viestillä salolaista ruokaa jatkossa tuodaan tykö? Henna Kyyrän tehtävänantoa kuuntelevat Perniön lukiossa opiskelevat Pyry Sarparanta, Miiro Karjalainen ja Kaur Kopli.

Salossa saatetaan ensi keväänä tai ensi vuoden syksyllä järjestää maksuton elokuvailta ulkona.

Ajatus leffaillasta esitettiin perjantaina Mathildedalissa ja kaupungin tapahtumakoordinaattori Karolina Blom riemastui ideasta heti niin, että ehti lähes luvata sen toteutuvan.

Ajatuksen esittivät Salon lukion opiskelijat, eivätkä he olleet Mathildedalissa ajatuksineen yksin.

Salon kaupungin Sykäys-tiimin, yhdistysten ja paikallisten yrittäjien järjestämässä Salo Business Race -tapahtumassa toisen asteen opiskelijat kisasivat yrittäjähengessä eri rasteilla.

Salon kaupungin tehtäväpisteellä osallistujat ideoivat kaupunkia nykyistä paremmaksi nimenomaan nuorten näkökulmasta ja tämä tehtävä ymmärrettiin hyvin eri tavoin.   Salon lukion kaksikko lähti liikkeelle yhdestä tapahtumasta,
Perniön lukion PHP-joukkueen kolmikko taas paljon laajemmin;  Brianna Tiksin, Josafina Jokilehdon ja Topi  Kaarlonen  visioivat sitä, millainen olisi Salo vuonna 2035.  Kolmeen sanaan puristettuna:  turvallinen, edullinen ja eloisa.  Josafina Jokilehdon piirtämä linja-auto kertoo yhden konkreettisen huolenaiheen:
–Liikenneyhteyksiä etenkin viikonloppuisin pitäisi olla, sanoo Brianna Tiks.

Bussivuoroista olisi kiinni sekin, miten Perniöstä Saloon ulkoilmaleffaan päästään.

Sattumalta esimerkki turvallisuuteen liittyen löytyy Salon linja-autoasemalta sekin.
–Ei oikein voi puhua katujengeistä, mutta linjurissa on välillä sellaista porukkaa, että siitä haluaa äkkiä ohi, toteaa Tiks.

Topi Kaarlonen nostaa esiin opiskelumahdollisuudet:  lukiot ja ammattiopisto löytyvät, ammattikorkeakoulunkin tarjontaa on.  Muun perässä on lähdettävä Salosta pois.

Joukkue sai paperille isoja linjoja ja tähtäin olikin vuosien päässä.  Topi Kaarlonen kysyi hyvän kysymyksen joukkuetovereiltaan:  mikä Salossa on uniikkia?  Tapahtumiakin on, eikä Salon markkinoitakaan ole muualla kuin Salossa.   Kulkuyhteydet olivat konkreettinen ongelma.  Tehtävänannossa todettiin, että uusi asia nuorille voi olla fyysinen tila, palvelu tai digitaalinen palvelu.  Topi Kaarlamo mietti, että uusia sovelluksia ei osaa kaivata, kun niihin ei ole tottunut.
–Salo on vähän Salo, tiivisti Brianna Tiks.

PHP:n miettiessä tulevaisuutta piirsi toinen perniöläiskolmikko paperille sitä, miltä näyttää salolainen maatalous.

Yrityssalossa elintarvikealan kehittämisestä vastaava Henna Kyyrä tiputteli ensin faktoja:  Salo on liikevaihdolla mitaten Suomen kolmanneksi suurin maatalouskaupunki, viljapuolella ykkönen.  Salolaiset tuottajat ovat käyttäneet SaloFood -merkkiä, joka aikanaan kehiteltiin yhteiseksi tunnukseksi salolaiselle ruoalle.   Henna Kyyrän silmään logo ja iskulausekin ovat ikääntyneet.  Perjantaina opiskelijoiden tehtävänä oli hahmotella sekä uusi logo että uusi mainoslause.

Nokka ei tuhissut kauaa, ennen kuin ensimmäiset viivat olivat paperilla.  Pyssymagneetit-joukkueesta Pyry Sarparanta tarttui kynään ja kehitteli heti viivapiirroksen, jossa yhdistyvät lammas, viljapelto ja vielä mansikatkin.  Lyhyen aivoriihen aikana idea myllättiin ympäri ja toisenkin kerran ja lopulta logoon jäivätkin tähkät, nimi ja sanat ”ruokaa, jota rakastamme”.

Tehtävän pihvi on siinä, että perjantaina syntyneistä ajatuksista kehitellään myös oikeasti se logo ja mainoslause, jota SaloFood jatkossa käyttää.

 

Jaa artikkeli: