Skip to main content

Hyvää ruokaa ja ihan ilmaista

Metsissä on nyt ruokaa tarjolla, parhaillaan mustikkaa ja sieniä, puolukat ja karpalot tulevat aikanaan.
Viereisellä mielipidepalstalla naapuripitäjän mies, päivittäin metsissä kulkeva, moittii suomalaisten intoa kerätä metsän antimia.

Oikeassa on, suurin osa marjoista jää metsään ja parhaat poimijat tulvat maan ulkopuolelta. Jopa linnut syövät erään tiedon mukaan poimittua määrää enemmän metsämarjoja.

Vaikka onkin todistettu legendaksi, että ämpärillisen mustikkaa pystyisi poimimaan puhtaaksi tunnissa, ei kaksikaan tuntia ole kovin pitkä aika. Puolen talven vitamiinit pienelle perheelle ovat siinä.

Viime viikolla todettiin Perniön olevan merkittävä kurkkupitäjä, mutta lisäksi marjoja ja sieniä ja myös oman puutarhan marjoja lähtee paikallisen yrittäjän kautta maailmalle tonnikaupalla joka syksy. Poimijat ihmisiä, joille marjojen ja sienien keräämin on tärkeä harrastus.

Ja kenellepä ei verovapaa lisätulo olisi tervetullut lisä.

Jostain syystä myyjien joukossa ei juuri näy nuoria.

Rahat vaikka uuteen puhelimeen ovat metsässä.

Jaa artikkeli: