Tervepä terve.
Toimituksen lounaisaition viikkoaariat kiekaistaan tässä seuraavaksi.
***
Hiljakkoin syntyi meteli, kun Pikku kakkosen esittämässä piirrosfilmissä oli osoiteltu haulikolla. Katsoja oli tuohtunut ohjelmasta ja telkkarin puolelta myönnettiin, että jakson esittäminen oli virhearvio, vaikka tapahtumat ohjelman aikana purettiin, eikä kukaan vahingoittunut.
Niin kai sitten.
Me muut aloimme muistella, millaisia piirrettyjä vanhaan hyvään aikaan tuossa iässä katseltiin: sen seitsemällä eri tavalla liiskattu Kelju Kojootti oli rusikoimistilaston ykkönen, mutta kyllä Aku Ankka ja muut tutut saivat myös kylmää kyytiä.
Haulikon ohessa käytettiin sellaisia hienovaraisia keinoja kuin dynamitti ja tiejyrä.
***
Kohta joku sanoo, että koko television voi sulkea ja ottaa sen sijaan kirjan käteen.
Totta se onkin sikäli, että ilman televisiota pärjää aika hyvin, mutta elontaival ilman kirjoja olisi kauhea ajatus.
Vaan minäpä tein pientä tutkimusta ja kahmin sieltä täältä luettavaksi nuortenkirjoja.
Mitä sanotte seuraavasta:
”Kun Anssi ja Marko kohottautuivat katsoakseen hänen olkansa yli eteenpäin, ilmestyi heidän ympärilleen kuin tyhjästä monta varjomaista hahmoa ja pimeydestä kajahti terävä komento: ´Liikkumatta pojat! Meillä on pistoolit. Pysykää siinä, tai ammumme`!”
Lainaus ei ole tv-sarjan käsikirjoituksesta vaan pätkä Ari Paulowin teoksesta Surmankarin vangit. Arvelisin, että kirja on suunnattu päähenkilöitään hiukan nuoremmille eli ala-asteiässä oleville lukijoille. Takavuosina samanikäiset lukivat esimerkiksi Pertsaa ja Kilua tai Susikoira Roita, joissa myös oli monenlaista filunkia ja mauserimiehiä.
Tietenkään väkivalta ei saa olla pienille katsojille tai lukijoille valmistetuissa teoksissa itsetarkoitus.
Toisaalta tutkimus osoitti, että pikkukakkos-iästä ei ole pitkä matka siihen että vastaan tulevissa tarinoissa alkaa olla monenlaista mäiskettä .
Aikuistenkirjoissahan veri ja suolenpätkät ovat sitten yleensä jo tae siitä, että kirja päätyy myynti- ja lainaustilastojen kärkipäähän.
***
Entä jos kyse onkin siitä, että televisioon on helppo puuttua, mutta siitä mitä nuorempi kansanosa tykönään lukee, ei oikein tiedetä. Eivät edes äidit, jotka muuten yleensä ovat perillä kaikesta.
Ei sillä, että asiasta pitäisi olla pelkästään pahoillaan. Sellaisiakin kirjoja kun pitää tehdä, joissa on jännitystä, lukijoille sopiva määrä. Pelottava vaihtoehto on kirjatarjonnan näivettyminen niin, että uutuudet ovat pelkkää teletappia.
Siinä, missä televisiota voi katsoa lasten kanssa yhdessä, voi kirjojakin lukea yhdessä.
Ja muistuttaa, että siinä kuin telkun, myös kirjan voi sulkea jos meno yltyy turhan kovaksi.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
