Perniönseudun Lehdessä (numero 37) oli jälleen monta mielenkiintoista juttua.
Aloitetaan ruokahävikistä. Tällaisen laihempiakin vuosia nähneen on vaikea ymmärtää nykypäivän touhuja. Valitetaan työuupumuksesta ja ruoan kalleudesta, mutta sitten heitetään tästä tuskalla ja vaivalla hankitusta ravinnosta suuri osa jätteisiin. O tempora, o mores.
Lehdessä mainitaan takavuosien hävikin päätyneen paikallisiin sikaloihin.
Katsotaan vielä kauemmas meneisyyteen. Ennen sotia, niiden aikana ja vuosia sotien jälkeenkin kasvatettiin varsin monessa taloudessa sikoja ja kanoja. Sioille syötettiin, mitä ihmisiltä jäi: perunankuoria, puurokattilan pesuvedet jne. Perunan keittoveteen kerättiin mallasruohoa eli pihatähtimöä ja nokkosia.
Tavallisissa omakotitaloissa pidettiin lehmiäkin. On varmasti vielä elossa henkilöitä, jotka ovat niittäneet lehmille heinää tienpientareilta. Siinäpä jutunjuurta!
Näin siis ennen. Mikäli ilmastonmuutos jatkuu nykyvauhdilla, varsin pian ollaan samassa tilanteessa. Tilanne on niin karmea, että jo nyt päivittäin kuolee nälkään 24 000 ihmistä.
Lehdessä kerrottiin myös sieniretkessä. Siihen liittyvässä kuvassa Ursula Kurtze maistaa savuhaperoa. Kaikki suomen haperot ovat myrkyttömiä, joten niitä voi maistella. Muita sieniä ei saa maistella. Haperoita maistetaan niin, että laitetaan pieni pala sienen helttaa kielelle ja sylkäistään. Lasten nähdessä ei pidä maistella.
Metsämarjat ja -sienet ovat mitä parhainta lähiruokaa. Niitä kerätään kuitenkin valitettavan vähän. Päästään helpommalla, kun tuodaan mustikoita Chilestä ja Kanadasta sekä metsäsieniä vaikka Ranskasta.
Kaikki ne metsän antimet, jotka voisimme kohtuudella kerätä, mutta jotka saamattomuutemme takia jäävät metsiin, ovat myös ruokahävikkiä. Myös kotimaista omenasatoa voisi paremmin hyödyntää.
Sitten toisenlaisiin tunnelmiin.
Panssarilaiva Ilmarisen tuhoutumisesta tuli kuluneeksi 82 vuotta. Laivan mukana hukkui 271 miestä. Kaikkiaan Suomen sodissa vuosina 1939-1945 kaatui 91 738 henkilöä.
Kaatuneet olivat virallisen sota-ajan retoriikan mukaan isänmaalle annettuja uhreja. Kalliit ovat olleet vapauden lunnaat. Erkki Peltonen toivoi meidän kunnioittavan Ilmarisen tuhossa menehtyneiden muistoa hiljaisella hetkellä.
Eräs tapa kunnioittaa heidän muistoaan on katsoa Youtubesta video, jossa Dmitri Hvusostovsky laulaa orkesterin säestämänä valssin Mansurian kummut.
Tunnelma on harras. Laulussa kerrotaan taisteluissa menehtyneiden haudoista, heidän kovasta kohtalostaan, omaisten kaipauksesta, surusta ja tuskasta sekä sodan mielettömyydestä.
Lauri Helle
