Tervepä terve. Toimituksen itärannan viikkoreippailut puhkutaan tässä seuraavaksi.
***
Sitähän puhutaan, että pitää tuntea historia tulevaisuuden varalle ja mitä kaikkea.
Joskus se yllättääkin. Selailin taannoin oman lehden vanhoja vuosikertoja ja selvisi, että lähes päivälleen 20 vuotta sitten lehti kertoi Mathildedalin ruukkialueen kunnostuksen alkaneen.
Aika selvää on, että tästä alkoi kylän kasvu nykyiseksi matkailukeskittymäksi, vaikka laskettelukeskusta ja muuta oli saatettu alkuun aiemmin. Ilonaihe jo sinällään on se, että tekeminen vanhalla ruukilla alkoi varsin paikallisesta ajatuksesta ja paikallisin voimin.
No, joskus on piipahdettava kauemmas saadakseen mieleensä omien kulmien asioita.
Parin päivän syysloma vei Etelä-Savoon Haukiveden rannalle, hotelliin ja kylpylään ja vähän luontoonkin. Erikoisissa rakennuksissa puitteet olivat aivan kohdallaan, palvelukin ja maisemat. Kalaruokien ystävä antaa erityiskiitoksen aamiaisella tarjolla olleesta, taiten maustetusta kylmäsavustetusta hauesta. Kerrankin oli muuta kuin iänikuista lohta. Hauen ja savolaisen hapanleivän yhdistelmälle ei ole nakeista vastusta.
Vaan kas. Teijon ja Mathildedalin kulmillekin on useammassa takavuosien matkailusuunnitelmassa hahmoteltu kylpylähotellia jos jonkinmoista, mutta sen pidemmälle eivät nämä projektit ole edenneet. Olenpa noita uutisia tehnyt joskus itsekin.
Rantasalmella tämä pisti mietityttämään. Kylpylä 160 työntekijänsä kanssa on varmasti pienelle kunnalle iso asia ja ehkä joku matkailija ostaa kirkonkylältä tullessaan jotain, mutta nielaiseeko iso kokonaisuus mahdollisuuksia muuhun. Hotellilla on vuodepaikat, ravintola ja baari ja puoti ja muu, jota tulijoiden arvellaan tarvitsevan. Jos Teijon kulmille olisi vuosituhannen alussa alettu väsätä kylpylähotellia, olisiko kaikki muu jäänyt ainakin lapsipuolen asemaan ja ruukkialue ja tärkeä historia sittenkin pajukon keskelle.
Ei sillä; harvakseltaan lomaileva saa iloa irti jo siitä, että saa lampsia arkiaamuna muualla kuin työpaikalla tai juttukeikalla. Eteläsavolainen kirkonkylä voi antaa enemmän kuin jokin elämykseksi tarkoitettu.
Siitä taas käy kai syyttäminen välimatkoja, että kaupallisten palvelujen määrä hämmensi: kun lähimpään kaupunkiin on edes 40 kilometriä, säilyy omalla raitilla monenlaista.
Joskus joka tapauksessa mieleen jäävät ihan kummat asiat kuten menomatkan viimeiset 150 kilometriä hämärtyvässä illassa ja syysmyrskyssä. Siinä kävi mielessä useampikin jännityselokuva, kun viimeinen etappi piti ajaa pientä tietä säkkipimeässä ja kaatosateessa ja vasta monen mutkan jälkeen alkoivat mäen takana häämöttää korpihotellin valot.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
