Skip to main content

Hallinto-oikeus: yhdistymisavustuksella ei saa paikata kaupungin kassaa

Salon kaupunginhallituksen päätös vahvistaa kaupungin kassaa osalla yhdistymisavustuksia oli lainvastainen, sanoo Turun hallinto-oikeus.

Oikeus antoi  pitkään setvityssä asiassa päätöksensä viime viikolla.

Asia juontaa juurensa kesään 2008.  Salon saamista yhdistymisavustuksista oli 100 000 euroa tarkoitettu puolue- ja kansalaisjärjestöjen  toiminnan kehittämiseen ja aktivoimiseen.  Järjestelytoimikunta jakoi tästä summasta 80 prosenttia puolueille ja ryhmille, jotka olivat jättäneet tai aikeissa jättää ehdokkaita kuntavaaleissa. 

Hallinto-oikeus katsoi keväällä 2009, että tämä oli kunnan toimivaltaan kuulumatonta puoluetoiminnan tukemista.
Tämän johdosta kaupunginhallitus päätti alkuvuodesta 2011, että avustuksia saaneiden puolueiden on palautettava rahat kaupungille. Samalla hallitus päätti, että määrärahan jakoa ei valmistella uudelleen vaan rahat jätetään kassaa vahvistamaan.  

Rahojen jättämisestä kassaan teki oikaisuvaatimuksen halikkolainen Pasi Lehti, mutta hallitus hylkäsi Lehden vaatimuksen syksyllä 2011.  Nyt hallinto-oikeus kumosi sekä kaupunginhallituksen päätöksen jättää rahat kassaan, samoin kuin päätöksen jolla Lehden oikaisuvaatimus hylättiin.

Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, että yhdistymisavustuksen kohdentamisesta on kuntalaissa säädetty ja näin määrätty rahojen käytöstä.  Päätös, jonka mukaan määräraha jää kassaa vahvistamaan, on oikeuden mukaan vastoin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimusta. 

Kaupunki on vedonnut siihen, että sopimuksen noudattaminen ei huonontuneen taloustilanteen takia ole mahdollista.

Oikeus katsoi kuitenkin, että taloustilanteen heikkeneminen ei ole sellainen kuntajakolain tarkoittama olosuhteiden muutos, joka oikeuttaa poikkeamaan sopimuksesta.

Jaa artikkeli: