Skip to main content

Eteläisestä Salosta tulevan valtuuston verran ehdokkaita kuntavaaleihin

Eteläisestä Salosta eli Perniöstä, Särkisalosta ja Kiskosta, lähtee kuntavaaleissa kisaamaan valtuustopaikasta 51 ehdokasta eli saman verran kuin jaossa on ensi kaudelle paikkoja.
Nykyisistä 75 valtuutetusta paikkaa tavoittelee 57. Kaikkiaan ehdokkaita saatiin listoille 320.
Pisin lista eteläisestä Salosta on kokoomuksella, 13 nimeä.   Takaisin valtuustoon on pyrkimässä muun muassa jo Perniön kunnan aikana luottamustoimissa ollut Matti Fontell ja ehdolla on myös puolueen paikallisyhdistyksessä pitkään toiminut Pasi Isokangas, samoin valtuustokonkari Elina Suonio-Peltosalo.  Lisäksi ehdolla ovat Perniöstä Risto Gustafsson, Mika Hjelt, ja Taru Katajakoski.  
Mielenkiintoinen uusi yrittäjä on Särkisalon puuhakas Heikki Liede, joka oli näkyvästi esillä muun muassa Särkisalokodista taisteltaessa. Lisäksi Särkisalosta on ehdolla Jutta Brown ja myös nykyistä hallituksen puheenjohtajaa Juhani Nummentaloa voidaan pitää osaksi särkisalolaisena.
Kiskosta paikkansa haluaa uusia kokenut Juha Punta, nuoremmasta päästä ehdokkaita on varusmies ja opiskelija Olli Salomaa. Lisäksi ehdolla ovat Nils Cederlöf ja Leena Manner-Salomaa.
Keskustan lista eteläisestä Salosta on 11 nimen mittainen. Pisin ura luottamustoimissa lienee Tauno Kanervalla, joka on edelleen ehdolla.   Jo Perniön ajoilta luottamustoimista tuttuja nimiä on muitakin, kuten Päivi Laine ja Antti Niittynen.  Maria Skarp on nuorempia ehdokkaita, samoin Jani Mussaari. Minna Valjanen on ollut mukana Salonkin valtuustossa, Johannes Alaranta on uusi yrittäjä. Anders Björkqvist on listoilla Perniön ehdokas, vaikka asuinpaikka entistä Särkisaloa onkin.  Kiskosta pitkän linjan poliitikko Ulla Huittinen on yhä ehdolla, muut kiskolaiset ovat Eero Havia ja Taina Koski.
Vihreiden Eeva Koskinen on Perniön Ylikulman ehdokkaita ja Wilhelmiina Kallio ja Altti Järvenpää puolestaan Kiskosta.

Perhekuntia mukana

Kristillisdemokraattien listalla on kaksi nimeä  Kiskon AIjalasta,  valtuustossa jo istuva Jaana Shelby ja hänen tyttärensä Katharine. Jaana Suvinen on mukana perniöläisenä.
Perheitä on mukana muitakin: perussuomalaisten listalla on Perniöstä Leivosten kolmikko:  Keijo ja Marjatta ja tytär Sanna.
Petteri Rantanen on Perniön Saurun ehdokkaita hänkin ja Rebekka Ruutikainen Teijolta.
Demarien listalla on Teijon suunnalta osanottoa jo perinteisesti, tällä kerralla kahden nimen verran.  Teijon ehdokas on Taina Degert ja Matildedalista tulee työväenyhdistyksessäkin vaikuttava Ulla Kylmäniemi.
Hannu Ranta on pitkän linjan demaripoliitikkoja, Pekka Kymäläinen teki pitkän uran Perniön kunnan palveluksessa.   Perniön muut demariyrittäjät ovat Esa Sainio ja Petri Lahti, Kiskosta samaisissa riveissä pyrkivät Raili Rantanen, Lea Kinnari ja Tapani Oksanen.   Myös täällä puheenjohtajisto mielii jatkoon; valtuuston nuijaa heiluttava Katja Taimela on ehdolla.
Vasemmistoliitto sai eteläisestä Salosta seitsemän ehdokasta: Jouko Leppälahti, Taro Turtiainen, Petri Tuominen, Rami Johansson tulevat Perniöstä, Jouko ja Tuire Kukko Särkisalosta ja Kari Kyllönen on Kiskon miehiä.

Salon ja Kemiönsaaren kaikki ehdokkaat painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: