Skip to main content

Eteläisestä Salosta kolme ehdolla kaupunginhallitukseen

Eteläisen Salon valtuutetut ovat näillä näkymin Salon uudessa kaupunginhallituksessa edustettuna kolmen ihmisen voimin.

Perniöstä hallitukseen on ehdolla vihreiden Eeva Koskinen ja Kiskosta keskustan Ulla Huittinen sekä kokoomuksen Juha Punta.   Huittista esitetään myös kaupunginhallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Puheenjohtajan nuija kuuluu kokoomukselle ja valtuustoryhmä esittää tehtävään Annika Viitasta.  
Punnan ja Viitasen lisäksi kokoomuksesta hallitukseen on ehdolla Osmo Friberg.

Demareista hallitukseen on tulossa kolme jäsentä.  Heistä Saija Karnistoa esitetään varapuheenjohtajaksi. Jäsenet demareista olisivat Piia Keto-oja ja Simo Paassilta.
Perussuomalaisille hallituspaikkoja on luvassa kaksi, esityksen mukaan ne saavat Mikko Lundén ja Tapio Äyräväinen.

Keskustan ehdokkaat kaupunginhallitukseen ovat Timo Lehti ja Raimo Honkanen.
Vasemmistoliiton ehdokas hallitukseen on Marja Ruokonen.

Uuteen hallitukseen ehdolla olevista jo edelliseen kaupunginhallitukseen varsinaisina jäseninä kuuluivat Lehti, Punta, Koskinen ja Keto-oja.

Salon valtuusto nimeää luottamuselimet kokouksessaan tänään.
Valtuuston kokous alkaa kaupungintalossa kello 18.

Jaa artikkeli: