On eletty ylellisyyden päiviä. Kaupat pullistelevat ruokaa, jopa sille lemmikkieläimelle on monia hyllymetrejä purkkiruokia. Ei tarvita kuin paksu ”rahaposa” tai pankkikortti jossa on katetta, niin herkkuja on jokaisen maun mukaan. Paljon ruokaa viedään vielä kaatopaikoille, noin 400 miljoona kiloa vuodessa. Sitten tämä viisas yhteiskunta laskee kuinka monta kaloria ihminen tarvitsee. Vanhuksillekin tarjotaan sairaalassa ja hoitokodissa juuri normit, vaikka se ei vanhuksille maistu. Siitä on jätetty pois rasva, suola ja sokeri, sekä lisätty kaninruokaa. On selvää, ettei vanhusten maha tätä enää sulata, koska ruuasta on viety maku pois ja muutenkaan vanhus ei pysty käyttämään enää hyväkseen kaikkia ravinteita, ainoastaan osan niistä. Sen vuoksi vanhusten ruoka pitäisi olla maittavaa ja ravitsevaa, muuten kunto laskee.
Ruuan tuonti ulkomailta pitäisi lopettaa, koska lähes kaikkia aineita pystytään Suomessa tuottamaan. Meillä on ollut takavuosina jopa ylituotantoa viljasta, lihasta ja maidosta. Sokeristakin on oltu lähes omavaraisia, muitakin tuotteita on kotimaassa tuotettu omaan tarpeeseen. Hinta- ja palkkapolitiikalla on saatu tuotanto vähenemään. Myös tuotantokustannukset on saatu nousemaan liian korkeiksi. Tämän lisäksi on maksettu peltojen jättämisestä kesannolle ja lehmien viennistä teurastamolle. Kaikkein suurin huippu oli, kun EU pudotti kaikkien maataloustuotteiden hinnat kertaheitolla. Kehitti sitten omituisen tukijärjestelmän, joka ensimmäisenä vuotena piti hinnat ennallaan ja viiden vuoden aikana laski EU:n hintaan. Sitten tuli ympäristötuki, jolloin tehtiin Suomen oloihin käsittämättömät säännöt. Tämä tappoi kaikki pienet tuottajat. Tuli pinta-ala tuki joka suosi suuria tiloja.
Nyt on tultu tilanteeseen, jossa tuotantokustannukset ovat nousseet niin suuriksi, että suuretkin yksiköt vähentävät ja lopettavat tuotantoaan. Suurimmat vähennykset ovat tapahtuneet sian lihan ja maidon tuotannossa. Tänä vuonna myös leipäviljan tuotanto menee tappiolliseksi kalliin öljyn hinnan vuoksi. Myös työllisyyteen tällä kehityksellä on ollut suuri merkitys. Tuotantolaitoksia on suljettu ja liitetty suurempiin yksikköihin, samalla potkittu työntekijät pihalle. Tämä on kova isku työntekijälle joka mieluimmin tekisi töitä kuin olisi työttömyyskorvauksen varassa. Ihminen on luotu työtä tekemään eikä joutilaana olemaan. Nykyään on hieno tapa siirtää työntekijä varhaiseläkkeelle, jolloin työpaikka on mennyt. Toista ei oteta tilalle ja nuoret eivät pääse edes työn alkuun.
Kirjoitin, että leipä voi Suomesta loppua, maailmalla kyllä leipää on kun sinulla vaan on rahaa.
Mistä rahaa sitten tulee, kun tuotanto loppuu. Sanotaan, että tämä on laman syytä. Ei käsitetä, että ihmiset itse ovat laman aiheuttaneet, ei se ole kulkutauti. Puhutaan tuotannon lisäämisestä, jos se olisikin ”simsala bim” mutta kun ei ole. Kustannuksia on pudotettava ja se on aloitettava palkoista, muuten emme pärjää ulkolaisten tuotteiden kilpailussa. Tiedän, että tämä ei käy Suomessa, ollaan sitten työttöminä. Toinen asia on karjan lisääminen, kun jo jalostettu karja on hävitetty. Se vaatii suuria investointeja, sittenkin menee vuosia ennen kuin saadaan tuotanto kannattavaksi. Jo karjasta luopuneet eivät enää ala uudelleen.
Sanon, että sille on nostettava hattua, joka keksii keinon tuotannon saamiseksi jälleen kannattavaksi. Jos perustat yrityksen, sinun on investoitava siihen. Kahden vuoden päästä voit saada tuotannon täydellä käyntiin, mutta mitä tapahtuu kahden vuoden aikana, kuinka paljon esimerkiksi kustannukset nousevat sinä aikana. Suomessa on suuret metsä- ja vesivarat, kuka niistä keksii rahasammon. Ensimmäiseksi on luonnonsuojelu jätettävä sivuun, sillä ei rahaa tehdä. Mutta jos ei mitään tehdä, meiltä tosiaan loppuu leipä ja veronmaksajat. Eli ”jottain tarttis tehdä”. Onko jälleen ruvettava elämään omavaraistaloutta. Katsotaan nyt sitten mitenkä uudet kunnan valtuustot maaseudun asiat hoitavat.
Vaarnummen Faari