Olemus on vanha tuttu: poninhäntä heilahtelee, kun Edu Kettunen askeltaa rivakasti paikalle.
Sitä vastoin rutkasti uutta on siinä, mitä Kemiönsaarelle kotiutuneen muusikon toimesta on tehty.
Kettusen uusi albumi, Pomminpurkajan maanantai, julkaistaan perjantaina. Jo radiosoittoon päässyt ensimmäinen single Sateentekijä antaa esimakua: kappaleen käynnistävät tiivis rumpukomppi ja säröinen kitarariffi.
– Ihan tarkoituksella lähdettiin hakemaan sellaista, mitä en aiemmin ole tehnyt, Kettunen selventää.
Uutta on sekin, että levyä on ollut pähkäilemässä isompi tuotantoryhmä. Yksi ryhmästä on Pekka Ruuska, jonka kanssa Kettunen on tehnyt yhteistyötä ennenkin.
–Siinä oli taas totuttelemista, että kuuntelee muidenkin mielipiteitä, Kettusta naurattaa.
Ennen Pomminpurkajan maanantaita Kettunen on julkaissut 12 soololevyä, viisi albumia Broadcastin kanssa ja kaksi Kettunen, Kuustonen, Kaartamo-kokoonpanon kanssa. Pari soololevyistä syntyi omin voimin kansikuvaa myöten.
Kettunen toteaa, että itsensä toistamisen riski on suuri.
–Kun on tehnyt 400-500 kappaletta, se on mahdollista. Huomaa, että olen sanonut tämän asian jo aikaisemminkin.
Tuoreen levyn tekeminen otti muiden kiireiden takia aikaa runsaat pari vuotta.
Muusikko muistelee, että joskus toimeen on tartuttu rivakamminkin: vuonna 1992 julkaistu Kultamaan tarinoita syntyi yhdeksässä päivässä.
Koko juttu painetussa lehdessä