Nokian viime viikolla julkistama tieto Salon matkapuhelintehtaan sulkemisesta sai aikaan työntekijöiden keskuudessa tiettävästi jopa helpottuneita reaktioita.
Vaikka vielä helmikuussa yhtiön johto korosti Salon tehtaan tärkeyttä, on silti odotettu pahinta – vain aikataulu on ollut hämärän peitossa.
Kuluvaa alkuvuotta voitaneen joskus kymmenien vuosien päästä Salon historiankirjoihin uutta lukua kirjoitettaessa tarkkailla jo nostalgisoiden: että oli sellainenkin aika, kun kaupungissa tehtiin puhelimia ja tehdas työllisti leijonanosan kaupunkilaisista.
Yksipuolinen elinkeinorakenne on ollut pitkään Salossa ongelmana. Kaupunki on pyrkinyt eri toimenpitein monipuolistamaan kuvaa, mutta tie on pitkä ja vasta alussa.
Puheissa muistutetaan usein, että kaupungin tehtävä on luoda esimerkiksi kaavoituksen ja neuvonnan kautta yrityksille toimintaedellytyksiä.
Ehkä suhde on silloin enemmän oikein päin. Lopputulos viime vuosilta näyttää karulla tavalla sen, mikä voi olla lopputulos jos yritys – ja vain yksi sellainen – luo puolestaan kaupungille turhankin hyviä toimintaedellytyksiä.
Syvän notkahduksen sijaan Salossa on edessä pysyvä muutos. Kymmenen vuoden kuluttua kaupunki on nykyiseen verrattuna varmasti koko lailla erinäköinen ja –oloinen.
Tieto siitä, että hyvääkin ehkä on tulossa, ei tietysti lohduta tippaakaan niissä perheissä joissa juuri nyt laaditaan suunnitelmia arjesta selviämiseksi.
Tehtaan sulkeminen tietää takuulla esimerkiksi sitä, että moni perhe muuttaa muualle. Ostovoiman pieneneminen voi tietää monille yrityksille hiljaisempia aikoja.
Siitä taas ei ole lopultakaan kovin kauaa, kun Nokia aloitti paisumisensa matkapuhelinalan jätiksi. Kuuluisa mainoslause kehui englanniksi yhtiön tuotteiden yhdistävän ihmisiä. Matkapuhelin oli aluksi statussymboli, sen jälkeen siitä tuli kohtuuhintainen jokamiehen ja –naisen hyödyke joka melko kiistatta tekee jokapäiväisestä elämästä vähän vaivattomampaa.
Pörssiyhtiön tehtävä ei tietenkään ole harjoittaa aluepolitiikkaa, mutta kovin ihmisläheiseltä viime aikojen toiminta ei näytä.
Ironinen sävy koko asiaan tulee, kun huomataan että vuosien ajan arjen helpottamiseksi erinäköisiä ja –hintaisia puhelimia valmistanut yhtiö tekee juuri nyt monen arjesta hyvin hankalaa.
Kaiken jälkeenkin on hyvä muistaa, että kenenkään henki tai terveys ei ole suoraan uhattuna. Kyseessä ei kuitenkaan ole maanjäristys tai ydinvoimalaonnettomuus.