Skip to main content

Baakelsi liossa

Tervepä terve. Toimituksen koilliskonditorian viikkotaikinat vaivaillaan tässä seuraavaksi.
***
Leivonta-aiheita on tässä vähän paha saada mielestään, kun viikkoon osuu sellainenkin asia kuin Runebergin päivä. Jos ei joku muuta siitä suvusta muista, niin ainakin sen tortun.

Mennään kohta baakelsiin, mutta sitä ennen katsahdetaan hiukan tuohon perheeseen, joka on oikeastaan muutenkin tällä viikolla ajankohtainen.

Eletään nimittäin Uutisten viikkoa. Kyseessä on uudelleen ristitty Sanomalehtiviikko, virallisesti koulujen ja median yhteinen mediakasvatuksen viikko. Tänä vuonna viikolla paneudutaan muun muassa siihen, mistä oikeaa tietoa voisi saada.

Tällä asialla olivat aikanaan Runebergitkin; sekä Johan Ludvig että Fredrika olivat paitsi kirjailijoita, myös toimittajia. Yhteinen työmaa oli Helsingfors Morgonbladetissa ja suvun vaiheita kertaava sivusto muistuttaa Fredrika Runebergin olleen maan ensimmäisiä naispuolisia sanomalehden toimittajia.
Rohkea ja tasa-arvon asiaa ajanut ihminen hän vaikuttaa olleen muutenkin ja hyvä niin.

Ja arvaanpa vaan, että pulmat olivat tuolloin ihan samat kuin nykyäänkin; vaikka miten yrittäisi haalia lehteensä ne oikeat ja viimeisimmät tiedot, tuuppaa joku samoille markkinoille toisaalta puutaheinää ja yleensä vielä se kuuluisa oma lehmä ojassa.

Se ero tietysti on, että nyt puhutaan hienosti valemediasta, ennen reippaasti juoruakoista.
***
Mutta siitä tortusta on mennyt kunnia väärään paikkaan. Lähteiden perusteella näyttää siltä, että tortun kehitteli Pietarista tuomansa ohjeiden mukaan porvoolainen kondiittori Lars Astenius, joka myös myi leivonnaisia Runebergeille.
Fredrika Runeberginkin reseptivihkosta löytyi torttutietoa ja hän saattoi kehitellä alkuperäistä ohjetta; erään tiedon mukaan lähtöjään päällä oli omenahilloa ja runoilijan tiedetään ainakin nauttineen leivonnaiset punssin kera, mutta reseptivihkon ohjeessa punssia ei mainita.
Karvasmanteli ja muoto täsmäävät nykyisinkin tuttuun versioon.

Tänä päivänähän vältetään turhaa tiskin tekoa ja leivotaan punssi sisään torttuun ennen tarjoilua. Tai oikeastaan joskus käy niin, että punssiin leivotaan sisään vähän taikinaa ja päiväkahvihetken jälkeen ei ole asiaa rattiin.

Ajankohtaisleivonnaisesta voidaan puhua, samoin juomasta. Perinteisesti punssi on hernekeiton pari ja lähestyvä laskiainen on tietysti hernekeittoaikaa.

Hernekeittoa on toisaalta syöty myös harjakaisissa ja siihen jos yhdistää perinnejuoman, niin kyseessä on varsinainen vuosikello tai suhdannebarometri. Jos milloin ilmassa leijuu herkullinen hernerokan ja punssin aromi, eletään joko laskiaisaikaa tai rakennusalan korkeasuhdannetta.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: