–Tämä on tavattoman haikeaa, myönsi valmentaja Pasi Karjunen lauantaina, kun hänen ja B-tyttöjen seitsemän vuoden yhteinen taival päättyi.
B-tytöt ovat kasvaneet vuosien mittaan ja viimeinen sarjapeli käytiinkin naisten sarjassa Salon Vilpasta vastaan. Vilpas voitti 0-1. Viimeisen pelin niukka tappio ei jäänyt harmittamaan.
–Tytöt totesivat, että kyllä me tässä ollaan kokonaisuudessa todellisia voittajia.
–Tärkeintä on harrastamisen ilo ja sitä kyllä tässä porukassa on riittänyt, tiivistää Pasi Karjunen.
Vaikka pelaajat kasvoivat, pidettiin B-tyttöjoukkueen nimi käytössä.
Pelaajat vasta sulattelevat seitsemän vuoden yhdessäolon loppumista.
–Harjoituksista tuli rutiinia, totesi kuusi vuotta joukkueessa pelannut Erika Asklöf.
–Saatiin tosi paljon tältä harrastukselta.
Ystävyys menee silti jalkapallon ohi.
–Meistä tuli tosi hyviä ystäviä, olimme aina yhdessä.
Erika ei jatka jalkapallon pelaamista.
Emmi Rokka myönsi, että työtä tehtiin.
–Treenit olivat jatkuvia, talvet harjoittelimme liikuntahallissa, salissa ja heti keväällä ensin hiekalla.
Päällimmäisenä mielessä ovat kuitenkin hyvät kaverit.
Pelimatkat kuuluvat sarjakauteen.
–Pelimatkat tehtiin omilla autoilla.
– Aina kun seuraava pelaaja sai kortin, niin kuskiksi vaan.