Päihtynyt mies makaa kadulla. Hän on lyönyt päänsä, eikä pääse ylös. Verinen lammikko värjää maata punaiseksi.
Nuori nainen on kaatunut mopolla ja pitelee kättään. Mopo lojuu ojassa pienen matkan päässä tytöstä. Sairaalaan olisi päästävä.
Lammaslauma vaeltaa pitkin maantietä. Ne eivät tiedä minne mennä ja kaistoille kerääntyy entistä enemmän autoja.
Auttaisitko edellä kuvattujen tarinoiden hahmoja empimättä, jos olisit ensimmäinen ihminen, joka saapuu onnettomuuspaikalle? Vastaus riippuu lukijan yhteiskunnallisesta asemasta, iästä, sukupuolesta ja muista meitä yksilöiksi rakentavista ominaisuuksista.
Auttamisvelvollisuudesta säädetään kuitenkin pelastuslaissa. Se velvoittaa jokaista ihmistä toimimaan, jos huomaa onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan. Laki määrää ilmoituksen ja hätäilmoituksen tekemisen velvollisuudesta sekä velvollisuudesta ryhtyä pelastustoimiin.
Päihtyneen ihmisen auttamisen esteenä on usein pelko. Arvaamaton käytös ja tilanteen riskit vaikeuttavat avun antamista ja saamista.
Tytön tapauksessa pätee se, että kynnys auttaa on korkeampi, jos joku muu ei ole jo auttamassa. Kun toinen ihminen on ottanut tilanteen haltuun, on paikalle helpompi mennä.
Lampaiden tapauksessa luurin nostamista saattaa estää se, että kuvittelee jonkun toisen autossa istuvan jo soittaneen apua. Toisaalta eläimestä hätäkeskukseen soittaminen voi herättää epävarmuutta.
Ketään ei pidä syyllistää siitä, ettei uskalla mennä yksin auttamaan jotakuta, eri asia on, jos ei tee mitään. Hätäkeskukseen voi soittaa kauempaakin, ja jos ohikulkijoita sattuu olemaan muitakin, yhdessä apuun meneminen voi tuntua helpommalta. Hätäkeskus on nimensä mukaan olemassa siksi, että sinne soitetaan, jos on hätä.
Sekä tieliikenne- että pelastuslaki velvoittavat ensisijaisesti jäämään paikalle ja ilmoittamaan onnettomuustilanteesta. Ilmoituksen teon jälkeiset toimenpiteet tehdään oman kyvyn mukaan.
Kuvailemani tilanne vaeltavista lampaista tapahtui minulle muutamia viikkoja sitten. Kuninkaantiellä oli minua ennen jo kolme autoa pysähdyksissä. Kun lampaat siirtyivät, edessäni olevat autot lähtivät kiireesti ajamaan kohti Perniötä. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi soittaa hätäkeskukseen, jotta viranomaisilla on varmasti tieto siitä, että pian saattaa olla laumallinen murskaantuneita lampaita kaavittavana asfaltista irti.
Kukaan edessäni ajaneista autoista ei ollut soittanut hätäkeskukseen. Eläin ei voi soittaa toiselle eläimelle apua, joten meidän ihmisten on tehtävä se. Lampaat pääsivät lopulta pois kaistoilta turvallisesti ja vahingoilta vältyttiin.
Päihtyneen ja loukkaantuneen ihmisen tapaus on tapahtunut minulle kerran. Punaisena valuva ihminen vaati, että ambulanssia ei soiteta, ja ympärillä olevat ihmiset olivat jo tahtoon taipumassa.
Menimme ystäväni kanssa heidän luokseen ja soitimme ambulanssin. Tikkejähän siinä tarvittiin. Siinä mielentilassa ei välttämättä tiedostanut, kuinka vaarallinen loukkaantuminen oli kyseessä, joten tarvittiin kanssaihmisten apua.
Ihmisten luottamus toisiin ihmisiin ei tunnu olevan korkealla tasolla. Myönnän, että koen samanlaista luottamusvajetta kuin moni muukin.
Kun tuntemattomalla ihmisellä on esimerkiksi hajonnut auto tien varrelle, ensimmäiset ajatukset liittyvät siihen, onkohan tämä ihminen luotettava. Sen jälkeen aivoissa sauhuaa, että uskallanko mennä auttamaan häntä ja entä jos hän tekee minulle jotain pahaa.
Luottamuksen puutos toimii myös toisinpäin. Jos olen itse haavoittuvassa asemassa, auttamaan tulevat ihmiset ensimmäisenä pelottavat, sillä he saattavat haluta hyötyä heikosta asemastani.
Yhteiskuntaa vaivaavaa luottamuspulaa on vaikea lähteä korjaamaan. Eikä sitä kokonaan kannata korjatakaan, sillä tervejärkinen varovaisuus on hyväksi. Hätäkeskukseen soittaminen ei kuitenkaan vaadi luottamusta muuta kuin puhelimen toisessa päässä olevan ihmisen ammattitaitoon. Sieltä kerrotaan, kuinka tulee toimia ja parhaimmillaan soittaja ja vastaaja voivat yhdessä pelastaa ihmisen tai vaikkapa lampaan hengen.
Liinu Nieminen
