Skip to main content

Asennekasvatus tehdään kotona

Kaikkein nuorimmat koululaiset aloittavat koulutaipaleensa jälleen ensi viikolla. Kaduilla näkee esikoululaisia ja ekaluokkalaisia, joiden reput ovat lähes kantajaansa suurempia. Näin pieniä voi olla vaikea huomioida autosta.

Lapsilla ei ole vielä malttia katsoa, että tie on tyhjä ja turvallinen, kun he sitä ylittävät. Heillä ei ole myöskään taitoa arvioida auton vauhtia tai etäisyyttä. Mutta liikennesääntöjen perusteet pitäisi olla lapsilla jo opeteltuna. Mistä tien saa ylittää? Miksi pitää olla suojatien kohdalla kuitenkin varuillaan?

Asennevamman voi parantaa, muistutti Liikenneturva muutamia vuosia sitten. Asennevammaa ei tarvitse parantaa, mikäli se ei ole päässyt itämään lapsen ajatusmaailmaan. Jos vanhemmat ajavat rauhallisesti ja rauhallisin mielin, ei lapsikaan osaa ajatella, että on oikein ajaa kaistapäänä.

Silloin, kun taapero ei takapenkillä nuku, hän seuraa vanhempiensa reaktioita muuhun liikenteeseen. Rattiraivo peritään, kuten piittaamattomuuskin.

Poliisi muistuttaa siitä, että tilannenopeudet vaikuttavat kaikkeen. Mikäli auto törmää jalankulkijaan, on pienilläkin nopeuksilla vaikutusta kuolemanriskiin. Jos vauhtia on 50 km/h, on todennäköisyys kuolla 60 prosenttia. Jos nopeus on sen sijaan 40 km/h, putoaa todennäköisyys 30 prosenttiin.

Töyssyt pudottavat tehokkaasti ajonopeuksia taajamissa. Kuinka töyssyjä voitaisiin rakentaa asenteisiimme?

Jaa artikkeli: