Skip to main content

Lopetuspuheet närästävät Perniön ABC:lla

Salolainen Reijo Kima on käynyt Perniön ABC-asemalla usein kahvilla, kun työt ovat tuoneet hänet Perniöön. Häntä mietityttävät syyt lopetuksen taustalla.

Suunnitelmat Perniön ABC-aseman kaupan ja ravintolan sulkemisesta harmittavat asiakkaita.
Perniönseudun Lehti uutisoi tiistaina, että Suur-Seudun Osuuskauppa SSO suunnittelee Perniön ABC-aseman kaupan ja ravintolan sulkemista. Polttoaineen jakelu tulisi kuitenkin jatkumaan asemalla sulkemisesta huolimatta.
Esimerkiksi keskiviikkoaamuna kahvilla ollutta Reijo Kimaa mietitytti syy sulkemisen taustalla.
–Kyllä se hämmennystä herätti, kun miettii, että kesäaikana tämä on aika vilkas paikka. Mitkä ovat loppujen lopuksi syyt, että tämä laitetaan pois? Kima toteaa.

Lopettamisen taustalla ovat taloudelliset syyt, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.
–Sisäkauppa on ollut pitkään tappiollista. Olemme olleet hyvinkin pitkäjänteisiä tämän asian kanssa ja käyneet matkan varrella erilaisia vaihtoehtoja ja suunnitelmia läpi. Olemme päätyneet tähän, kun emme ole löytäneet siihen sen kaltaisia malleja, jotka olisivat tilannetta näkyvästi parantaneet, Finér toteaa.

Keskiviikkona asemalla tavatuista asiakkaista helsinkiläinen Maire Lemelä taas viettää kesät Perniössä ja käy asemalla päivittäin juomassa aamukahvin ja lukemassa lehtiä. Häneltä sulkeminen veisi aamukahvipaikan.
–Mietin, että mihin menen nyt, hän pohtii.
Lemelä toteaa, että muuten sulkeminen ei häntä koskisi, mutta enemmän hän miettii asiaa esimerkiksi asemalla säännöllisesti istuvan ”pikkuparlamentin” kannalta.
–Vanhoille ihmisille tulisi olla joitain paikkoja mihin tulla ja seurustella.
Perniön ABC:llä on aloitettu maanantaina muutosneuvottelut, jotka koskevat 12 henkilöä.

SSO omistaa liikenneaseman rakennuksen ja tontin.
–Jos se tullaan sulkemaan ja meillä ei ole sille omaa käyttöä, tulemme varmasti etsimään siihen esimerkiksi vuokralaisia. Olisihan se aina hyvä, että kiinteistölle löydettäisiin käyttöä ja sitä kautta paikkakunnalle palveluita, Finér sanoo.

Jaa artikkeli: