Skip to main content

Perniönseudun Lehti kertoo tällä viikolla kaksi paikallisesti paljon puhuttanutta ja yleisesti huonoksi katsottua uutista.
Ovensa sulkevat näillä näkymin sekä perinteinen Sähkö-Lindroosin myymälä että Suur-Seudun Osuuskaupan ABC-asema.

Uutiset yllättivätkin, vaikka niiden ei välttämättä pitäisi: kivijalkaliikkeet harvenevat kaupungeissakin ja liikenneasemia on suljettu isommillakin paikkakunnilla. Mieliharmi on ymmärrettävää.

Ehkä kyseessä on yksinkertaisesti vuosikymmeniä jatkuneen kehityksen tai muutoksen yksi vaihe.
Viisikymmentä vuotta sitten elämä oli hyvin paikallaan pysyvää: moni muistaa vielä, miten pienissäkin kylissä oli palveluja kuten kaupat, posti ja pankkeja. Sittemmin asioilla opittiin käymään kirkonkylällä ja kauempanakin ja hankkimaan samalla kertaa kauempaa pienemmät ja isommat asiat.
Vuosien varrella osa palveluista, rahat ja tieto alkoivat puolestaan liikkua bitteinä verkossa sen sijaan, että seteleitä, kirjeitä tai asiakaspalvelijaa olisi pitänyt kuljettaa autolla edes kirkonkylälle.
Nyt liikkuvat ihmisten ohella tavarat, kun verkosta ostetaan kovin herkästi kaikki pienistä arjen tarvikkeista alkaen ja paketti tuodaan joko ovelle tai automaattiin.

Lakkautusaikeet tuskin muuksi enää muuttuvat; jokainen tosin toivonee, että tyhjilleen jääviin tiloihin löytyisi uutta toimintaa ja mielellään vielä sellaista, joka tuo tontille ja kylään eloisuutta. Aika näyttää. Tyhjät liikerakennukset ja näyteikkunat synnyttävät osaltaan lannistunutta ja synkeää mielialaa ja erityisesti silloin, kun rakennusten annetaan pikkuhiljaa rapistua ja pihojen pusikoitua. Esimerkkejä tästäkin Perniössä riittää.

Jaa artikkeli: