Olga Tammi, Sini Honkala ja Susanna Manelius keskustelevat kummitusmuseon “pitopöydän” suunnittelusta.
Mathildedalin ruukkitehtaiden museotilan ovien takaa aukeaa näky, joka ei vielä karmi selkäpiitä, mutta tilanne voi olla pian toinen. Kalenterin käännähdettyä lokakuun puolelle rakennuksessa on nimittäin taas alkanut valmistelu jo viidettä kertaa järjestettävää kummitusmuseota varten.
Huomenna avautuvan kummitusmuseon sisällöstä oli jo viime viikon lopulla saatavissa vihiä, vaikka rakennustyöt olivat vielä kesken. Museosta saattoi yhyttää esimerkiksi naamioituja mallinukkeja, silmämunia, yksinäisiä raajan pätkiä ja sijoituspaikkaa vailla olevan ruumiin. Lienee syytä mainita, että täysin aidoista ruumiista, raajoista tai silmämunista ei tässä yhteydessä puhuta.
Kummitusmuseo rakennetaan joka vuosi Mathildedalin ruukkitehtaiden yritysten yhteisenä panostuksena. Tai kuten Ruukin Kehräämön Sini Honkala asian ilmaisee:
–Tämähän on meidän työyhteisömme hyvinvointipäivä. Pääsee irrottelemaan.
Museota on rakennettu parin vuoden ajan jonkun teeman ympärille. Tänä vuonna ruukkitehtaan edesmenneet hahmot pääsevät eloon sadonkorjuuteeman merkeissä. Mielikuvitusta suunnittelussa pääseekin käyttämään ja lopullinen lopputulos muovautuu ideoiden mukana.
–Kun on ajatellut jotain ennakkoon, se ei toimikaan. Lennosta joutuu aina muuttamaan, Hotel Mathildedalin koordinaattori Olga Tammi sanoo.
Toki helpolla museon pystytyksessä ei päästä.
–Ihan hirveä homma työmäärällisesti, Hotel Mathildedalin toimitusjohtaja Krista Gustafsson nauraa.
Yhden kokonaisen viikon ja pari viikonloppua auki olevan kummitusmuseon rakennuksessa pyritään välttämään ”halloweenkrääsää”, kuten Gustafsson asian ilmaisee ja hyödyntämään vanhaa, jo olemassa olevaa materiaalia ja miljöötä. Esimerkiksi vaatteita nukeille on haettu kierrätyksestä.
Vielä sadonkorjuusta kertova peltomaisema ei tosin ole valmis, toistaiseksi pohjaksi tuleva sora seisoo kasana keskellä rakennusta. Hieman kesken on myös museoon rakennettu, esimerkiksi juuri silmämunista koostuva ”pitopöytä”.
Ja kun kaikki muu museossa on saatu valmiiksi, luovat valotus ja musiikki viimeisen silauksen. Musiikkia tullaan itse asiassa soittamaan valojen kera oven takaa naapurista, valimon juhlatilasta.
–Se kuulostaa siltä, että oven takana on jotain karmivaa, Olga Tammi kuvailee.
Koko juttu tämän päiväisessä lehdessä!
