Skip to main content

Joonaksen Piha ja Puu jatkaa liikuntapaikkojen hoidossa

Joonaksen Pihan ja Puun yrittäjä Joonas Flink arkistokuvassa tammikuussa 2025.

Perniöläinen kiinteistöhoitoyhtiö Joonaksen Piha ja Puu jatkaa eteläisen Salon liikuntapaikkojen kunnostajana seuraavan kahden vuoden ajan.

Salon kaupungin vapaa-ajan lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan eilen torstaina.

Vapaa-ajan lautakunnalle esitettiin vuonna 2023 järjestetyn kunnossapitopalveluiden kilpailutuksen tälle ja viime vuodelle voittaneen Joonaksen Pihan ja Puun kunnossapitosopimuksen option käyttämistä myös vuosille 2026 ja 2027.

Kaupunki varasi tarjouspyynnön yhteydessä mahdollisuuden jatkaa sopimusta kahdella optiovuodella.

Joonaksen Piha ja Puu on hoitanut nykyisen sopimuksen mukaisesti liikuntapaikkoja Perniössä ja Kiskossa kesällä ja talvella sekä Muurlassa kesällä.

Kaupungin mukaan eteläisen Salon liikuntapaikkojen hoito on ollut hoitoyhtiön kanssa toimivaa ja asianmukaista, minkä vuoksi optiovuodet otettiin käyttöön myös tuleville vuosille.

Jaa artikkeli: