Aloitin aherrukseni uudessa koulussa 1961 kansakoulun neljännen luokan jälkeen. Luokkia oli kaksi, molemmissa yli 40 oppilasta: A- luokka kirkonkyläläisille ja B muille perniöläisille ja naapurikuntalaisille. Tässä vaiheessa siis tapahtui valintaa – ehkäpä nykytermein segregaatiota: kauempaa tulevilla täytyi olla motivaatio parempi jo kustannussyistäkin, sillä yhteiskoulussa oli lukukausimaksut – ja matkat, oppikirjat ja jopa ruoka piti maksaa itse ja pitkänmatkalaisille majoitus.
Mutta löytyipä suurista ikäluokista halukkaita. Viidensillä luokilla oli 30 oppilasta. Lukiossa oli vain yksi luokka ja 1968 meitä valmistui ylioppilaaksi 32, josta valtaosa muualta kuin kirkonkylästä. Kaikkiaan silloisilla luokilla 1…8 oli yli 450 oppilasta, joka selittää koulun isot tilat ja yleensä tarpeen!
Kimmo Lehto kertoi nykymääristä 5.6. kirjoituksessaan: yläkoulussa olevan 150 … 160 oppilasta ja lukiossa vajaa 70 eli noin puolet suurien ikäluokkien määristä.
On selvää, että nykyiset tilat ovat ylimittaiset näille oppilasmäärille. Mutta voisiko ”kaupunkikuvaan” hyvin istuvalle vuonna 1961 valmistuneelle laajennusosalle löytää lisäkäyttöä, jolla voitaisiin välttyä purkamiselta. Jos päädytään rakentamaan ”Lupajan pellolle” uusi, niin tuleeko vanhasta vandalismin kohde? Ja kärsiikö siitä myös 1920-luvulla rakennettu vanha koulu, jota tuskin voidaan purkaa mm. suojelusyistä. Rakennusten purkaminen jätemaksuineen on kallista eikä oikeastaan mitään ole uudelleen käytettävissä.
Huomiot alla perustuvat näkemääni kaupungin tilaamaan tutkimukseen, joka ansiokkaasti keskittyi ilmanvaihtoon ja kosteuksiin.
Teknisesti rakennukset ovat kelvollisia. Vain uuden osan alapohja eli siis alimman kerroksen lattia ja sen alla oleva ryömintätila ovat haasteellisia. Lattian rakenne on sama kuin ylemmissäkin kerroksissa eli teräsbetonipalkkien päälle valettu laatta. Sokkelit ja käytävän seinät ovat betonista pitäen rakennuksen hyvässä ryhdissään.
Lattian alla ryömintätilassa on korkea kosteus (RH lähes 100%), joka lahotti jo poistetut muottirakenteet tuottaen mikrobikasvua, joitten emissiot helposti karkaavat aukoista ja raoista myös hengitysilmaan. Korkea kosteus on myös poksauttanut betoniteräksiä esille. Rakennus on perustettu puupaaluille, joitten on oltava käytännössä vedessä lahoamisen estämiseksi. Paalutuksen kuntoa ei tietääkseni ole tutkittu.
Alapohjan korjaus edellyttää alimman kerroksen sisärakenteitten ja lattian purkamisen. Kantavien rakenteitten siirtymien välttämiseksi tarvitaan väliaikaisia tukirakenteita. Maapohjan kaivuuta ei voi välttää. Mahdolliset mikrobilähteet tulee kapseloida. Ideana alustila voitaisiin täyttää kevytsoralla johtaen kuivatuskanavat katolle. Lattia rakennettaisiin uudelleen kantavaksi välttäen painumahaitat ja käyttäen nykyaikaisia palkkirakenteita.
Tämä on vaikein ja kallein vaihe mukaanluettuna ko kerroksen sisärakenteiden uusimisen. Tilat tulee suunnitella nykytarpeille, jolloin esimerkiksi keittiö ja kellariosa voidaan poistaa ja ruoka valmistettaisiin muualla. Jos ruokasali siirretään ylempiin kerroksiin, jää lähes koko alakerta muuhun käyttöön: kirjastoksi, nuorisotilaksi ml bänditilat tai liikuntaan.
Vanhan osan lattia ja maanvastaiset seinät ovat helpommin korjattavissa. Välipohjissa on eristyksenä bitumisivelyä, joka haisee saman tapaiselta kuin vanhojen ratapölkkyjen kreosootti. Tutkimuksessa ei havaittu hajua hengitysilmassa. Bitumisivelyt eivät ole vaarallisia, mikäli ei niitä lähdetä työstämään.
Mikrobikasvua ei alapohjan ja maanvastaisten seinien lisäksi merkittävästi havaittu muualla kuin yläpohjan eristyksissä. Missään ei todettu aktinomykeetteihin kuluvaa sädesientä. Ilmanvaihtolaitetiloissa ei jatkuvasti oleskella eli ne eivät haittaavasti vaikuta opetustiloihin.
Tiloissa oli alkuaan vain poistoilma; raitisilma saatiin ikkunoista. Vuonna 2006 uudistettiin muitten muutosten ohella koko ilmanvaihto eli poiston lisäksi koneellinen tuloilma ja jopa jäähdytyksiä. Kanavien asentaminen hankaliin paikkoihin oli vaativaa. Äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan laitteiden ilmamäärät ovat n kolmanneksen alle silloisiin 2003 määräyksiin verrattuna, jolloin ilmamäärät luokkahuoneissa perustuivat niitten tilavuuteen. STM’n asetuksessa 545/2015 tarvittavat ilmamäärät voivat perustua henkilömäärään, joka pienentyneenä kompensoi laitteiston tehottomuuden. Toki ilmanvaihtolaitteitten toiminta vaatii perushuoltoa ja uudistamista. Siis nykyinen ilmanvaihto näyttää pääsääntöisesti täyttävän tehtävänsä.
Tiilijulkisivujen saumat ja rapautuminen edellyttää korjausta. Käyttämällä mineraalivillaa tehokkaampia eristeitä voidaan seinien lämmöneristävyyttä parantaa. Koska ikkunat ovat suurimmat lämpövuodon aiheuttajat, voidaan betonirakenteiset julkisivun osat pienempänä laajuutena jättää nykyiselleen. Juhlasalin muhkea lasirakenteinen pohjoisseinä vaatii korjaamista.
Nykyinen lämmitys perustunee öljyyn. Lämmönjakoputket ja patterit mahdollistavat maalämmön käytön.
Yhteenvetona toteaisin, että rakennukset ovat käyttökelpoisia kohtuullisin korjauksin. Suurin kysymysmerkki on alapohja ja perustukset. Liian usein lähdetään purkamaan vanhoja taloja uutuuden vimmassa ja unohtaen vanhojen purkamisen purkukulut ja ympäristövauriot. Voi olla, että arvioissani on pikkaisen nostalgian hopeareunaa…
Jukka Mäntyala,
diplomi-insinööri, eläkeläinen
