Kymmenvuotias Aivika Kullas on harrastanut pikkutytöstä lähtien monipuolisesti yleisurheilua.
Muutama vuosi sitten yleisurheilun oheen tuli uusi harrastus, kun isän esimerkki sai tytön innostumaan leuanvedosta.
– Näin kerran kun isä veti leukoja ja halusin itsekin kokeilla. Olin silloin varmaan kuusivuotias, Aivika muistelee.
Ensi lauantaina Aivika osallistuu Salossa järjestettäviin toistoleuanvedon SM-kilpailuihin sarjansa ainoana edustajana. Alle 19-vuotaiaiden sarjassa kilpaileva Toijan koulun neljäsluokkalainen ei turhia kainostele kertoessaan tavoitteestaan.
– Varmaan noin 30 leukaa menee, Aivika uskoo.
Leila Kuosa Perniön Urheilijoista kertoo, että myös piirinennätys 24,73 yhdeksänvuotiaiden tyttöjen keihäässä kertoo hyvistä ominaisuuksista.
– Kesällä yleisurheiluharjoituksissa Aivika kulkee usein jalat kohti taivasta, käsillä kävellen, Kuosa nauraa.
Leuanvedon SM-kilpailuihin Aivika osallistuu Kiskon Kiskojien edustajana. Leuanvetokisat eivät tyttöä kummemmin jännitä, sillä tunnelma viime vuonna Jyväskylässä oli mukava. Silloin mestaruus tuli tasalukemalla.
– Sain silloin 30 hyväksyttyä toistoa. On aina kiva tunne jos pystyy tekemään enemmän kuin edellisellä kerralla, Aivika kertoo.
Salon SM-kisat alkavat liikuntakeskus Vireessä aamukymmeneltä punnituksilla ja varsinaiseen kisaan päästään puolilta päivin.
Lue lisää painetusta lehdestä