Maanantai oli merkittävä päivä noin kolmellekymmenelle turvapaikanhakijanuorelle.
Kärkelän asuinyksikössä turvapaikkapäätösta odottavat nuoret aloittivat koulunkäynnin Perniössä – jotkut koulunkäynnin ensimmäistä kertaa eläessään.
Sosiaalisessa mediassa asiaan on reagoitu jopa niin, että joku voisi pitää onnekkaana sitä, että nuoret eivät osaa lukea suomea. Somessa on esimerkiksi kyselty, eikö mitään ollut tehtävissä, jotta nuoret eivät olisi tulleet kouluun Perniöön.
Vastaus lyhyesti on ei: opetus on kunnan järjestettävä ja varmasti on kaikkien etu, että Suomeen tulijat osaavat esimerkiksi kielestä edes alkeet.
Toisaalta pitää muistaa, että verkkokeskustelussa äänessä ovat ääripäät. Ääripäistä maahanmuuttokriittisinä itseään pitävät eivät jaa suvakeiksi nimittämiensä ihmisten näkemyksiä ja sama toimii myös kääntäen. Suuri enemmistö, jolla ei ole aiheeseen omaa kosketuspintaa, on hissukseen ja jatkaa arkielämäänsä kuten tähänkin asti.
Siinä kohdassa arvio menee pieleen, että turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien kanssa työskentelevät automaattisesti olisivat kritiikittömiä. Perniönseudun Lehti on haastatellut viime viikkoina useita maahanmuuton parissa työskenteleviä ihmisiä. Kaikki ovat linjanneet varsin jämptisti, että Suomessa pelataan täkäläisillä säännöillä ja suomalainen tapakulttuuri pohjana pitäen.
Vilkas keskustelu katupartioista voidaan sikäli jättää omaan arvoonsa, että valkoisen Suomen puolesta kampanjointi kuulostaa lähinnä vanhahtavalta. Aivan varmaa on, että Suomessa elää tulevaisuudessa iholtaan kaikenvärisiä ihmisiä. Riitaan tarvitaan aina kaksi. Jokaisen, niin kantaväestöön kuuluvien kuin muualta muuttaneiden näpeissä on nyt, miten sopuisa tai riitaisa yhteiskunta on. Jäitä hattuun tarvitaan jokaiselle, ihonväriin, uskontoon ja synnyinpaikkaan katsomatta.
