Jos eivät sauna, viina ja terva auta, on tauti kuolemaksi, toteaa vanha sanonta.
Sanonnassa on tietysti mukana reteää tunnelmaa, mutta se kertoo osaltaan siitä, miten moneen tervan on katsottu aikoinaan sopivan.
Suoranainen lääkeaine terva ei nykytiedon valossa ole, mutta siinä käytössä, mihin sitä on totuttu käyttämään – pintakäsittelyaineena – tervalla olisi edelleen sanansa sanottavana. Perinteisten kulttuurikohteiden kuten kirkkojen ylläpitäjien vinkkelistä tervaa suorastaan tarvitaan jatkossakin. Varmasti on myös muita rakentajia, jotka kaipaavat perinteistä vaihtoehtoa uuden tekniikan maalien ja muiden aineiden rinnalle.
Jatkossa tervan käyttöä uhkaa kuitenkin se, että tätä perinteistä ainetta ei ole tutkittu ja analysoitu. Jotta laajamittaisempi eli kaupallinen tuotanto voi jatkua, terva on saatettava EU:n kemikaaliasetuksen edellyttämään rekisteriin.
Sama ruljanssi olisi edessä, jos terva keksittäisiin tänä päivänä, joten sinänsä kyse ei ole oudosta vaatimuksesta.
Vaatimukseen on kuitenkin vastattava. Tervan saattamiseksi rekisteriin on perustettu yhdistys, joka linkittyy osin myös eteläiseen Saloon (sivu 5).
Sinänsä sopii enemmän kuin hyvin, että yhdistys aloittaa toimintansa maaseudulla. Tervalla voi olla käyttäjiä myös kaupungeissa, mutta ei liene kaukaa haettu ajatus, että esimerkiksi pienimuotoinen tai isompikin tervanpoltto on nimenomaan maaseudun elinkeino – ei välttämättä yhdenkään tilan toimeentulon ehto, mutta yksi tienesti muiden joukossa.
Kestävyyskykyloikkaa ei tervan avulla tehdä, mutta tällä perinteisellä aineella voisi silti olla jatkossa oma vaikutuksensa talouteen paikallisella – kylän tai pitäjän tasolla.
