Suomalaisen elinkeinoelämän nimistössä näkyy historia.
Esimerkiksi osuuskaupat ja –pankki ovat osuustoiminnasta aikanaan lähteneet ja valtakunnallisesti isoiksi toimijoiksi kehittyneet.
Osuuksilla pelataan tänäkin päivänä, osuuskunnat tuntuvat sopivan myös 2000-luvulle.
Esimerkkejä löytyy eri puolilta lounaista Suomea. Kemiössä osuuskunta pyörittää kahvilaa keskellä kylää, Fiskarissa taiteilijoiden ja käsityöläisten osuuskunta puolestaan vastaa ruukinkylän korkeatasoisten näyttelyiden järjestämisestä. Maakunnalliset uutiset puolestaan kertoivat alkuviikosta Livonsaaren osuuspuutarhan perustamisesta.
Suosiota ei toisaalta tarvitse ihmetellä. Kyse on juhlapuheissa usein käsitellystä verkostoitumisesta hyvin käytännönläheisessä ja helposti toteutettavassa muodossa. Kun joka jäsen tuo mukaan pakettiin oman osaamisensa, tulee jo muutaman jäsenen osuuskunnasta helposti jonkun alan ”täyden palvelun paketti”, jossa riskit ovat kohtuulliset verrattuna yksin yrittämiseen. Parhaimmillaan osuuskunta on oikein hyvä toimija joka elättää jäsenensä ja siinä sivussa muitakin.
Tätä vaihtoehtoa sopii miettiä, jos mielessä on liikeidea mutta rima tuntuu olevan kovin korkealla.
Tie on peruspalvelu
Teiden kunto puhuttaa Varsinais-Suomessa.
Turku-Helsinki-moottoritien reikäisyys on tienpitäjän huolenaiheista isoin, mutta sanomista on muuallakin. Esimerkiksi yksi maakunnan valtasuonista, kantatie 52 on paikoitellen pahasti päreinä.
Virsi on vanha tuttu: teitä paikataan se, mikä voidaan mutta perustavanlaatuisia korjauksia ei ole rahojen puuttuessa luvassa.
Jälkiviisautta on muistuttaa siitä, että teiden korjaustarvekin olisi ennakoitavissa: päällysteiden kestoikä tiedetään, kaukaa viisas tekisi taloussuunnitelmiin varauksia vuosien päähän seuraaville päällystyksille jo, kun edellistä pintaa vasta silataan. Kun nyt tyydytään korjailemaan jälkikäteen, säästyy ehkä hetkeksi rahaa, mutta karkuun isoja korjauksia tällä keinoin ei päästä.
Kun valtio pistää eurojaan tärkeysjärjestykseen, olisi hyvä muistaa että tiet jos mikä ovat peruspalvelu ja siksi kunnossa pidettävä.