Skip to main content

Kirja Perniön muinaispuvusta kerää nyt rahoitusta

15.10.2024Uutiset

Jaana Uusitalo ja Outi Laine olivat pukeutuneet Perniön muinaispukuun Lainamakasiinin perjantai-illassa.

Perniön muinaispuku täyttää ensi vuonna sata vuotta. Ensimmäinen puku teetettiin vuonna 1925 Kansallismuseon näyttelyyn. Puvun malli saatiin valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalon ristiretkiajan hautalöydöstä Yliskylän hautausmaalla. 1940-luvulta alkaen Perniön pukua ryhdyttiin ompelemaan juhlavaatteeksi.

Juhlavuoden kunniaksi Perniön muinaispuvusta tehdään kirja, jota valmistelee Perniön maa- ja kotitalousnaiset.

Rahoituksen hakeminen kirjaan on parhaillaan menossa. Yksi varainkeruun muoto oli perjantai-iltana Lainamakasiinissa pidetty maksullinen tilaisuus, jossa paitsi esiteltiin hanketta, kuultiin myös runoja ja syötiin keittoa ja muinaispuvun väreihin leivottua täytekakkua. Pöydät täyttyivät kiitettävästi, joten hankkeelle saatiin hyvä alku. Lisää tilaisuuksiakin lienee luvassa ainakin Kalevalan päivän tienoilla.

Kirjan kirjoittajaksi on valittu Mervi Pasanen. Hän on ammatiltaan toimittaja, mutta perehtynyt myös rautakauden ja keskiajan vaatteiden valmistukseen. Valokuvat tulevat olemaan Niclas Wariuksen käsialaa.
– Ajatus on, että maa-ja kotitalousnaiset rahoittavat puolet ja keräyksen kautta saamme toisen puolen. Tavoitteena on, että 20.000 euroa saisimme kokoon, arveli Perniön maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Eija Varvikko.

Paikalliset yritykset ja yhteisöt ovat joko saaneet tai saamassa tukianomuksen hankkeeseen.
– Olemme saaneet myös vinkkejä tahoista, miltä rahoitusta voisi hakea. Esimerkiksi Kalevalaisilta naisilta ja Varsinais-Suomen Kulttuurirahastolta, lisää Leena Muuri.

Lainamakasiinissa nähtiin yhtä aikaa kolme Perniön muinaispukuun pukeutunutta naista. Outi Laine oli pukeutunut äitinsä Liisa Leikkosen tekemään pukuun. Jaana Uusitalo pukeutui Sirkka Knaapisen pukuun runoesityksen vuoksi. Kolmas pukuun sonnustautunut oli Marja Kaunisto, joka kuuluu kirjatyöryhmään.

Jaa artikkeli: