
Salon seurakunnan kirkkovaltuusto hylkäsi seurakuntaliitoksen selkein äänin. Kuvituskuvassa Perniön Pyhän Laurin kirkkoa ja tapuli.
Salon seurakunta asettui kuuden Varsinais-Suomen seurakunnan yhteen liittämistä vastaan. Salon seurakunnan kirkkovaltuusto hylkäsi torstaisessa kokouksessaan Salon, Liedon, Loimaan, Paimion, Pöytyän ja Someron seurakuntien yhdistämistä ajaneen esityksen selkein äänin 24-8.
Muista seurakunnista Someron, Liedon, Pöytyän ja Loimaan seurakunnat kannattivat yhden suuren seurakunnan muodostamista. Salon lisäksi myös Paimion kirkkovaltuusto hylkäsi liitosaloitteen, mutta ei tyrmännyt liitosmahdollisuutta kokonaan, sillä se päätti poistaa kirkkoneuvoston esityksestä lauseen, jonka mukaan asia olisi Paimion seurakunnan osalta loppuun käsitelty.
Salon seurakunnan kirkkoneuvoston esityksessä seurakuntaliitosta perusteltiin muun muassa liitoksen myötä parantuvalla seurakuntien toimintakyvyllä ja toiminnan taloudellisuudella sekä sen tarkoituksenmukaisuudella kirkon tehtävien toteuttamisen kannalta. Esityksessä katsottiin, että liitos keventäisi hallintoa, poistaisi päällekkäistä työtä, tuottaisi säästöjä tukitoiminnoissa ja tehostaisi hankintojen kilpailuttamista.
Toisaalta Salon kirkkoneuvoston hylätyssä esityksessä painotettiin myös, että muun muassa luovutettavista kiinteistöistä tulisi olla luottamuselimen päätös aikatauluineen, talouden tasapainotussuunnitelma tulisi olla tehtynä niiden seurakuntien osalta, joiden nettovarallisuus on negatiivinen ja että liitossopimuksen rahanjaosta tulisi huolehtia siten, ettei nykyisten seurakuntien toimintaedellytykset vaarantuisi. Sopimuksessa oli esillä kaksi rahoitusmallia, joista toisen katsottiin tuovan Salolle kohtuuttoman suuria menetyksiä.







